Musta iso kissa on hereillä taas

Joskus monta vuotta sitten kirjoitin blogiin, kuinka paras päänsäryn metafora on Sovitus-kirjastakin tuttu musta pantteri, iso kiiltäväturkkinen kissaeläin. Se on useimmiten hiljaa, mutta välillä herää, ja osaa olla joko sähäkän terävä ja nopea tai hiipivä ja vaaniva.

Nyt jo toista vuorokautta pantteri on ollut liikkeellä. Aluksi rajummin, nyt vaimeammin mutta elostaan koko ajan muistuttaen. Toissayönä heräsin päänsärkyyn, joka jatkuu ja jatkuu.

Syynä on todennäköisesti hartiajumi, siltä ainakin tuntuu. Olen siis särkylääkkeen nappailun ohella verrytellyt niskoja ja hartioita ja hieroja-aika on varattu tiistaiksi. Perjantaina on vesijumppa, sekin auttaa – tosin pahin jumi on varmaankin parasta saada helpottumaan ennen sitä jumpparääkkiä, ettei mene överiksi.

Jumitusta ei helpota yhtään se, että nyt jo jonkin aikaa olen nähnyt enemmän unia voimakkaammilla väreillä ja tapahtumilla kuin yhteensä koko viime vuonna. Joka yö unissani tapahtuu, liikutaan, puhutaan, toimitaan tosi paljon. En muista unieni juonia herättyäni, mutta usein ne liittyvät töihin joko paikan, ihmisten tai toiminnan kautta. Herään kerran tai pari yössä hiestä kylpien ja uni ja todellisuus sekoittuvat niin, että puhun tokkurassa ääneen, selitän jotain josta en itsekään saa selvää. Yökyläilijän vuoksi Papu on poikkeuksellisesti nukkunut pari viimeistä yötä vieressäni – tai siis yrittänyt nukkua, mutta joutunut väistämään kun pyörin ja potkin ja osun tietysti siihenkin.

Järki sanoo, että nyt voisi ehkä olla hyvä hetki vähän hellittää. Sille kerron, että ensi viikolla alkaa loma. Siihen asti vielä pää saa roikkua mukana kipeänä tai ei, ja pantterille heitän whiskasia tai jotain, niin että se pysyy suht koht hiljaa. Organisoin tekemiseni ja saan kaiken tarpeellisen hoidettua.

Sitä paitsi tällä viikolla olen tehnyt jännittäviä asioita, kuten post doc -suunnitelman ja työhakemuksen. Ei ihme, jos unet ovat levottomia: samalla kun pitäisi keskittyä tekemään väikkärin viimeisiä sivuja, katse onkin muutaman päivän ajan kääntynyt vahvasti tulevaisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.