1-IMG_4529

 

Olen vältelly viime vuosien vampyyribuumia. Nyt – tavalliseen tapaani trendin jo väistyessä – tartuin viimein Stephenie Meyerin kuuluisaan Twilight -sarjaan. Ystäväni suositteli hömpän tarpeeseen, eikä minua nyt kovin vaikea ollut houkutella. Ensimmäinen osa on siis suomennettu nimellä Houkutus, toinen enemmän Jacobin ja Bellan väleihin ja ihmissusiin keskittyvä osa on nimeltään Uusikuu, kolmas Epäilys ja kaiken ratkaiseva neljäs tiiliskivi on otsikoitu Aamunkoi.

Ensimmäisestä osasta asti nautin sarjasta. Hirveän huonohan se oli, mutta niin söpö ja kiltti ja viaton, etten voinut olla hymyilemättä leveästi – ja odottamalla innokkaasti seuraavaa osaa. On niin helppo kuvitella, että teini-ikäisenä olisin itsekin rakastunut Edwardiin ihan suin päin ja liittynyt sarjan uskolliseen fanijoukkoon välittämättä kliseistä. Nyt tyydyn tylsänä aikuisena vain tunnistamaan ne kirjan koukut, jotka olisivat nuorta itseänikin puhutelleet ja jotka on testattu monissa nuortenromaaneissa aiemminkin. Olen ollut näitä kirjoja lukiessa hyvällä tuulella.

Kolmannen osan alkupuolella repesin nauramaan ääneen, kun näin kirjaston kirjaan piirretyn pienen sydämen Edwardin nimen kohdalla. Voi miten söpöä! Saman kirjan loppupuolella Edward vannoo (taas) ikuista rakkauttaan, ja tämä rakkaudenvala oli alleviivattu punaisella… Näitä kirjoja on tosiaan luettu sydän sikkurassa.

Sarja parani minusta loppua kohden, ja arvostan kirjailijan väkivallatonta loppuratkaisua – niin lattea kuin loppukohtauksesta sen myötä tuleekin. Mutta näinä taistelukohtauksia korostavan viihteen päivinä se on minusta hyvä veto. Sen sijaan ikuiseen onneen päättyvä loppuluku on naiiviudessaan jo typerä, mutta toisaalta, ehkä sen kuuluukin olla. Enhän minä ole tämän kirjan kohderyhmää varsinaisesti, vaan nuoret tytöt, joiden kyllä suo jaksavan uskoa edes yhden kirjasarjan verran täydellisyyteen, virheettömyyteen ja ikuiseen rakkauteen.

Kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia en ole vielä nähnyt. Suunnitelmani on katsoa ne ensimmäisenä arkipäivänä väitöstilaisuuteni jälkeen. Ensimmäinen tekoni tohtorina tulee olemaan hömppäleffamaraton – tässäpä toistaiseksi paras motivaattori saada se kirja mahdollisimman pian valmiiksi.

Advertisements