Kävin katsomassa dokumentin Tavarataivas, joka kertoo siitä, miten vähän tavaroita ihminen loppujen lopuksi tarvitsee. Leffassa mies luopuu kaikista esineistään vuoden ajaksi. Joka päivä hän saa hakea varastosta yhden esineen takaisin. Ihmiskokeensa jälkeen elokuvantekijä Petri Luukkainen tulee siihen tulokseen, että tarvitsee noin sata tavaraa tullakseen toimeen ja toiset sata hemmotellakseen itseään.

Elokuva oli hyvä, ja kuten arvata saattaa, se herätti paljon kuluttamiseen liittyviä ajatuksia. Puhuttiin siitä lyhyesti leffan jälkeen, että kuinka kotona on ihan kauheasti sellaista tavaraa, jota ei todellakaan tarvitse. Enkä tarkoita nyt edes ilmiselviä kuten kirjat tai aivan liian suuri määrä vaatteita tai astioita tai liinavaatteita (minulla on lakanoita pienen perheen tarpeiksi), vaan sellaista turhaa pikkusälää. Useimmissa kodeissa on kaappi tai laatikko, joka sisältää kaiken sen joka ei oikein kuulu minnekään. Ajattelen myös työpöytäni laatikkoa ja tekee mieli irvistää – pelkkää krääsää. Miksi en hankkiudu eroon siitä? Kotimatkalla bussissa katsoin käsilaukkuuni ja ajattelin, että jo sen sisällön laskeminen tekisi omistettujen tavaroiden listasta pitkän. Mutta kun kaikenlaista voi tarvita joskus… 

Tällä viikolla pääsin taas pitkästä aikaa tutustumaan tavaranpaljouteeni kantamalla sitä paikasta toiseen. Elämäntilanteet muuttuvat toisinaan nopeasti, ja nyt kävi niin, että muutin yllättäen Mattilanniemen työhuoneestani takaisin laitoksen tiloihin Seminaarinmäelle. Villa Ranasta muuttamisen jälkeenhän en olekaan laitoksen tiloissa ollut, ja tällä välin Villa Rana on tyhjennetty kokonaan putkirikon vuoksi ja koko laitos on pakkautunut Historicaan. Sieltä löytyi nyt tyhjä työsoppi minullekin. Syynä muuttoon olivat surullisen kuuluisat sisäilmaongelmat. Toivon, että muutto auttaa oireisiini – jos ei, niin teen niinkuin nyt jo jonkin aikaa olen tehnyt, eli työskentelen osan viikosta kotona ja vain osan ajasta työhuoneella. Olen kuitenkin toiveikas, että kaikki kääntyy osaltani nyt paremmaksi. Ainakin on tosi kiva olla jälleen kiinteämpi osa työyhteisöä!

Mutta niihin tavaroihin. Historicaan ei saa viedä kuin välttämättömät tavarat juuri siksi, että paperinpaljous kerää pölyä, jota kovasti yritetään nyt välttää yhteisissä tiloissa. Noin puolet kirjoistani piti siis tuoda kotiin. Kun on kantanut neljä painavaa laatikkoa ensin työhuoneesta autoon ja sen jälkeen autosta neljänteen kerrokseen, tietää tosiaan omistavansa kirjoja. Kirjahyllyni on nyt lähes täysi, joten kirjojen hankkiminen on syytä jälleen pistää minimiin. Minulla ei ole oikein tilaa uusille kirjahyllyille.

Kirjojen lisäksi kannoin vanhasta työhuoneestani kotiin kaksi kassillista ihan kaikkea muuta. Taas sitä sälää? Osittain joo, kuten värikkäitä post it -lappuja tai iso nippu erilaisia kyniä. Mutta sitten on myös mukavuusasioita, kuten vaaleanpunaiset Reinot eli työkengät tai Pentinkulma-huivini, joka lämmittää iltapäivisin kun ajatus meinaa jumahtaa. Ne molemmat vien uudellekin työpisteelle. Vanhat muistikirjat sisältävät paljon väikkäriin liittyvää asiaa, ja työpöydästä tekevät kotoisan muutamat minulle tärkeät postikortit ja kuvat. Roskikseen muuton yhteydessä jäi vain puolisen ämpärillistä tavaraa, vaikka ehkäpä osan uudelle työpöydälle kantamistani tavaroista voisi luokitella roskaksi – turhakkeita kai moni koriste tai lahjaesine ovat.

Tavarataivas pysyy toivottavasti mielessä pitkään. Toivottavasti saan sen herättämässä fiiliksessä raivattua kotia hieman. Mitä jos veisin vaikkapa ylimääräiset talvikamat vaatekeräykseen? Pienestä on hyvä aloittaa: tänä talvena olen käyttänyt kolmea eri pipoa, mutta omistan niitä ehkä puoli tusinaa lisää. Jospa raivauksen aloittaisi jostain näin pienestä ja tarpeettomasta.

Raivauksesta puhutaan paljon myös Jennin Arkijärki -blogissa.

 

Advertisements