Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura (SKTS) perusti vuonna 1994 Elektroloristi -nimisen tieteellisen lehden, joka oli vapaasti saatavilla verkossa. Sittemmin Eloreksi nimeltään helpottunut lehti on tiettävästi vanhin suomalainen vapaan saatavuuden verkkolehti.
Elore julkaisee suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi tieteellisiä, referoituja artikkeleita, katsauksia, puheenvuoroja, kirja-arvioita, konferenssiraportteja ja muuta tieteenalan ajankohtaista materiaalia. SKTS on folkloristien seura, mutta Elore toimii erinomaisen luontevasti myös lähitieteiden alueilla. Julkaisufoorumin tasoluokituksessa Elore on luokassa 2. Toimituskunta on laaja, tasokas ja lehden hyvää mainetta ylläpitävä. (Minulla on ilo kuulua Eloren ajankohtaistoimitukseen, joten kehun tässä samalla itseäni.)
Lehti ilmestyy kahdesti vuodessa. Kevään numero on tavallisesti teemanumero ja syksyllä vapaa-aiheinen lehti. Seuraavana ilmestyvä, kevään 2013 teemanumeron aiheena on eläintutkimus. Kiinnostavaa!
Uusin Elore ilmestyi joulunpyhinä melkein huomaamatta, mutta tässä nyt linkkilauantain kunniaksi mainostus. Uusimmassa Eloressa mukana muun muassa Eminentia-liite, jossa folkloristiikan parissa pitkän uran tehneet professorit kirjoittavat alan tutkimushistoriaan liittyen. Suosittelen myös Helena Saarikosken puheenvuoroa tiedejulkaisemiseen liittyen. Kirja-arvioista löytyy muun muassa Kati Mikkolan arvio THPTS:n vuoden 2010 vuosikirjasta.