Viikko on taas mennyt vauhtia etsiessä. Kun työajat ovat joustavat, jää ihan liikaa mahdollisuuksia myös vain ikkunasta ulos tuijottamiseen. Sitä voi kuulkaa tehdä pitkiäkin aikoja ilman yhtäkään ajatusta. Tuntuu, ettei niistä saa kiinni, ei hyvistä eikä huonoista. Ainoa mikä kiinnostaa, on nukkuminen.

Huomenna on pakko ryhtyä töihin. Onneksi voimattomuus on jo vähän hellittänyt ja päättäväisyys luja: ensi viikolla teen, saan aikaan ja reipastun. Haen vaikka vielä jonkin lisävitamiinin aamupalan liitteeksi, kunhan energia löytyy jostain. Eihän tällaista nuupahtamista voi enää jatkua.

Eilen kansallispuistossa kävellessä kaikki oli jo vähän paremmin. Tuntui siltä, että voin taas palata alppipolulle. Lakkaan murehtimasta liikoja: kaikki järjestyy kyllä. Jotenkin saan tehtyä kaiken mitä olen luvannut ja vähän enemmän niin että kaikki järjestyy vielä.

Ja hei: joulu tulee joka tapauksessa, oli v-kirjassa riittävästi sivuja tai ei.

Advertisements