Olen jo jonkin aikaa hyräillyt Adelen Skyfall -kappaletta ja hyristellyt uuden Bond-rainan odotuksessa. Tänään odotus palkittiin ja näin mitä odotin. Kävelin kotiin lumesta pehmenneen iltamaiseman halki enkä voinut lakata hymyilemästä.

Olen varsin myöhäisherännäinen Bond-fani; vasta Daniel Craig ja hänen myötään säröisempi, inhimillisempi James Bond on saanut minut tykkäämään ilmiöstä. Onhan James Bond tietenkin kummallinen ja epätodellinen hahmo, jos häntä oikeasti ajattelee, mutta parasta näissä viimeisimmissä leffoissa on, että juuri tätä Bondin kertakaikkista outoutta käytetään leffan aineksina. On traumoja, on alkoholiongelma, on särkyneen sydämen vuoksi sitoumisvaikeuksia. Ja Daniel Craig on kaiken räiskinnän keskellä jotenkin ihmismäinen 007 niin, että suoritukset eivät näytä helpoilta – kaikkea muuta – ja juuri siksi tykkään Bondista vielä enemmän.

Skyfall palautti mieleen myös mukavimman Bond-muistoni. Opiskeluaikoina Turussa järjestimme kerran mahtavat Bond-bileet ystäväni L:n synttäreiden kunniaksi. Varasimme yökerhon kabinettitilan, teimme leffahenkiset kutsukortit joilla baariin pääsi sinä iltana sisälle ja jaioimme niitä ihan kaikille ketä tunsimme. Kaverit auttoivat koristelemaan paikan Bond-henkisesti. Paikan dj oli tuttumme ja hän hoiti teemamusiikit, ja baarimikko valmistautui martiniaineksilla. Pukeutumisen kannalta James Bond on juhlateemana kivan helppo. Miehillä oli kaikilla tummat puvut ja naiset koristautuivat Bond-tytöiksi kuka mitenkin. Niitä juhlia varten hommasin vaalean Moneypenny-peruukkini (jota käytin myös monta vuotta myöhemmin esittäessäni eräissä juhlissa republikaania).Leivoin ison syntymäpäiväkakun mukasalaa ja kiikutin sen baarin jääkaappiin. Yökerhon henkilökunta oli mukavasti avuliasta koko ajan. Jossain vaiheessa iltaa kakku sitten haettiin ja kaikki lauloivat synttärisankarille.

Parhaiten muistan aivan juhlien alun. Asuin keskustassa ja osa vieraista tuli minun luokseni etkoille. L ja minä lähdimme juhlapaikalle hieman ennen kutsukorttiin merkittyä aikaa, että olisimme siellä sitten odottamassa kun vieraat saapuivat. Juhlapaikka oli koristeltu, odotti vain vieraita. Me tilasimme komealta baarimikoltamme martinit ja jännitimme juuri niin täristen kuin juhlia odottaessa vain voi olla: Voi ei tuleeko tänne ketään? Entä jos ketään ei tule? Voi varmasti ei tule ketään, tämä on ihan floppi! Ja sitten kaikki saapuivat paikalle ja loppuilta meni juhlahumussa.

Bond-bileistä on jäänyt vain hyviä muistoja. En muista järjestelystressiä enkä sitä, oliko siellä oikeasti kivaa – muistan vaan miten mahtavat juhlat ne olivat! Nostalgiaa, nostalgiaa. Siihen aikaan valokuvat otettiin vielä paperikuviksi, joten minulla ei valitettavasti ole mitään linkitettäväksi tähän.

Paljon on vettä virrannut Aura-joessa sen jälkeen… Sellaisia synttäreitä en ole järjestänyt kenellekään sitä ennen enkä sen jälkeen. Voisi alkaa vähitellen olla aika. Toisaalta, jos nyt haluaisin saada yhtä paljon ystäviäni kokoon samaan aikaan, täytyisi minun järjestää tilaisuuteen myös lapsiparkki. Niin ne vaan elämäntilanteet muuttuvat, ja niin pitääkin olla.

Tietysti, jos kaikki hyvin menee, ehkä vuoden päästä juhlitaan vielä isommin. Ei ehkä Bond-teemalla, mutta kuitenkin. Juhlien odottaminen motivoi ehkä myös tekemään töitä kovemmin sen eteen, etteivät aikataulut petä. Niin että varatkaa vaan jo ne lapsenvahdit.

Advertisements