Ompelukerhomme on kokoontunut ihanan usein kesän aikana, ja nämä kivat ihmiset ovat inspiroineet minuakin tarttumaan neuleisiin uudella innolla. Suuri juttu on esimerkiksi se, että selätin viimeinkin yli kymmenen vuotta jatkuneen villasukkakammoni. Minulla ei siis todellakaan ole ollut villasukkien käyttökammoa, vaan syvä vakaumus siitä, että minä en osaa enkä tule koskaan osaamaankaan neuloa sukkia. Viime talvena kykenin laskemaan suojuksiani niin paljon, että annoin äidin selittää, mitä se ”kutomatta-kudotaan” siinä kantapäässä tarkoittaa… Mutta peukalonjänne oli talvella liian kipeä, että olisin voinut neuloa mitään. Nyt se on haitannut vain vähän, ja kun olen neulonut vain pieniä määriä kerrallaan, olen välttynyt kivuilta.

Tein siis sukat, perinteiset raidalliset seiskaveljeksestä. Ihan priimaa ei tullut: raidat vähän heittelevät ja… No joo, ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta ne ovat ensimmäiset villasukkani sen jälkeen kun viidennellä luokalla koulussa neuloin vahingossa jättisuuren parin. Nämä ainakin ovat lähempänä omaa kokoani, ja olen tämän kammon selättämisestä todella iloinen.

Strömsön malliin eivät sujuneet myöskään yritelmäni opetella virkkaamaan kukkaa. Kaikki hokevat aina (samoin kuin sukkien kohdalla), että kukathan ovat tosi helppoja tehdä. Anteeksi vaan, mutta eivät ole. Tein kahdella eri ohjeella kukat, eikä kumpikaan ole kaunis eikä käyttökelpoinen – voi johtua siitä, etten vieläkään ymmärrä ohjeista mitään. Halusin siis tehdä ihan takin koristeen, mutta nämä ovat liian rumia vietäväksi ulkoilmaan. Itse asiassa kukat ovat niin naurettavan kamalia, että kuvaankin piti laittaa Jyvis-råtta etualalle ihan vain hämäykseksi. Eihän kukkien kamaluus kuvista  kuitenkaan näkyisi, joten sama se vaikka kuvaan Jyviksen korvia.

Mutta sitten löysin sisäisen neulojani ja aloitin Kotilieden ihanien kuvien houkuttelemana Lakka-pontson (ohje täällä). Lehti on vuodelta 2009, ja olen tehnyt saman numeron kauniista syysneuleista hitaasti mutta varmasti edeten villapaidan. Se odottaa kappaleiden yhteenneulomista, mutta on siis melkein valmis, joten ehkä saan sen ylleni jo ensi talven pakkasiin. Nyt kuitenkin ostin vahvan keltaoranssia, paksua lankaa ja neuloin syksy mielessäni, usein Neiti Marple -leffoja tai jotain muuta sarjaa katsellen, vähän kerrassaan. Lakka-pontson ohje on tosi helppo, kun ei tarvinnut kaventaa tai leventää kertaakaan. Opettelin tekemään palmikkoa ja kaksinkertaista helmineuletta, mutta suurimman osan aikaa vain neuloin aina oikeaa. Jee!

Kuin tarjottuna tänään oli vuoden ensimmäinen syyspäivä (vaikka se tulikin liian varhain), ja sain lähteä juuri valmistuneen neuleeni kanssa kaupungille tapaamaan lukupiiriläisiäni.

Tein pontsoni Novitan Kelo-langasta (väri 228), joka on puoliksi villaa ja puoliksi akryylia, joten vaate pitää kyllä lämpimänä – tänään viimassa ja sateessa oli vain vajaat 10 astetta. Kelo on paksua ja pehmeää ja houkuttelee koskettamaan jo keränäkin, saatika sitten isona neuleena. Lanka näyttää minusta hienolta tuossa paksussa palmikkoneuleessa, ja värihän on mitä syksyisin.

Pontso tehtiin yhdestä suorakaiteen muotoisesta kappaleesta, joka ommeltiin sitten puoliviitan muotoon. Selästä se on siis suora ja vain edestä pitkä. Tykkään, tykkään! Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen onnistunut puikoilla ja langalla tekemään jotain, jonka käyttämistä syyskuun ja ruskan koittaessa oikein odotan. Siis villasukkien lisäksi, tietenkin.

Mainokset