Häirikkö

Kotitoimistopäivät ovat täynnä keskeytyksiä. Perinteisiä hidastajia ovat tekemättömät kotityöt, luettavat lehdet ja niin edelleen. Kuitenkaan viime päivinä keskittymiskykyäni eivät ole häirinneet keskeneräinen neuletyö tai radiosta tuleva olympialähetys, vaan kehräävä kämppikseni.

Teen töitä keittiön pöydän ääressä, mistä on suora näky makuuhuoneeseen ja sängylle, jossa Papu nukkuu päiväuniaan. Nukkuessaan se on niin täydellisen suloinen, että välillä on vain mentävä hellimään… Tai lukemaan sängylle sen viereen, mistä seuraa se että itsekin nukahdan päikkäreille.

Välillä se herää, nousee istumaan venytellen ja katselee sängyltä minua hiljaa hymyillen. Sitten se hyppää sängyltä alas, naukaisee ja tulee kerjäämään huomiota puskien säärtä vasten tai kierähtäen kyljelleen tuolini viereen kerjäämään silityksiä. Kuinka tällaiseltä pyytäjältä voi kieltää mitään?

Huolimatta tästä pienestä rakkaasta häiriköstä, olen kuitenkin kesänä aikana vähitellen oppinut tekemään töitä myös kotona aina silloin tällöin. Aiemmin keskittyminen täällä oli vielä paljon vaikeampaa. Ensi syksystä alkaen saan kuitenkin uuden työhuonekämppiksen, joten viime talvinen enimmäkseen yksityishuoneen luksus on ohitse. Voi olla, että teen ensi talvena töitä aiempaa enemmän myös kotona, etenkin silloin kun kirjoittaminen edellyttää keskittymistä. Papu tuskin pistää pahakseen.