Hankin viime vuonna ilmestyneen Jane Eyre -filmatisoinnin ja lukupiirimme kokoontui yhdessä katsomaan tätä odotettua elokuvaa. Jo ennakkoasetelmissa uusi tulokas oli altavastaajan asemassa, sillä vuoden 2006 tv-sarjaversio Kotiopettajattaren romaanista on vain niin kovin hyvä, ettemme uskoneet minkään voivan murtaa sen asemaa ykkössuosikkina. Toby Stephens on kaikkein paras Mr Rochester, ihan kirkkaasti, vaikka filmatisointeja on todella monta. Uudessa versiossa Mr Rochesteria näyttelee kuitenkin Michael Fassbender, jolle mielellämme annoimme tilaisuuden kokeilla siipiään.

Jostain syystä Miss Eyren näyttelijättäriin ei liittynyt seurueessamme niin paljon mielipiteitä. Ehkä kolmen heteronaisen ryhmä vain on kiinnostuneempi dramaattisesta miessankarista kuin pienestä, vaatimattomasta kotiopettajattaresta, vaikka tarina onkin hänen elämänsä. Kuitenkin luettelen filmatisoinnit yleensä Mr Rochesterin näyttelijän mukaan, en naispääosan.

Mia Wasikowska pärjäsi Jane Eyrena kyllä ihan ookoosti, mutta kärsi samasta vertailun epäreiluudesta jonka takia Fassbender ei voi voittaa Toby Stephensiä. Vuoden 2006 versio on neliosainen sarja, jolloin tarinan kehittelyyn, Janen ja Rochesterin suhteen varovaiseen syntyyn ja Janen luonteeseen oli mahdollisuus syventyä rauhassa. Elokuvassa kaikki sama oli kerrottava kahdessa tunnissa. Ei se haitannut, että osa juonikuvioista oli leikattu pois, vaikka se tekikin sivuhenkilöistä vähän käsittämättömiä – St John Rivers esimerkiksi olisi ehkä ollut aika outo, jos kirjan pohjalta ei tietäisi mistä oli kyse, eikä Adelen taustasta kerrottu mitään. Tiivistäminen kuitenkin kuuluu elokuvagenreen. Sen sijaan elokuvassa käytettiin hienosti aikaa joihinkin pieniin hetkiin, pieniin tuokiokuviin ja viivähdyksiin, Thornfield Hallin yksityiskohtiin tai puiston maisemaan.

Kaikkein suurin puute elokuvassa kuitenkin oli pääparin välisen kemian puute. Esimerkiksi tulipalokohtauksen jälkeinen hetki on latautunut ja täynnä tunteita – ja tärkeä koko tarinan kannalta, mutta meitä lähinnä nauratti siinä kohdin. Ei hyvä, jos draamahetkellä naurattaa. Janen karatessa Thornfieldistä kiinnitin huomiota päähenkilöiden sieluntuskaa enemmän Fassbenderin valkoisten housujen kireyteen… Käyhän se näinkin. Ei se huono ollut, mutta vuoden 2006 version ykkösasemaa tämä uusi ei hetkauta.

Leffaillan parasta antia (lukupiiriläisteni aina virkistävän seuran lisäksi – terkkuja!) taisi olla ukonilma, joka viimein päästi kaupungin tukahduttavasta, painostavasta odotuksesta. Kävelin kaatosateessa kotiin viiden minuutin matkani ja kastuin likomäräksi. Sateenvarjokin oli mukana, mutta hei – parasta sateenvarjon mukaanottamisessa on se, jos voi valita että jättää sen käyttämättä. Kesäsateessa kastuminen on ihanaa, etenkin kun on matkalla kotiin.

Mainokset