Takana on ihana viikko. Olen tehnyt töitä, mutta stressaamatta siitä kovin paljon. Olen ajatellut asioita ja oivaltanut pari tärkeää asiaa lähinnä kirjoittamisen tekniikkaan liittyen, pitänyt ensimmäisen J@rgonian toimituskunnan kokoukseni ja päivittänyt ikuisuuksia rästissä olleita asioita verkkoportfolioon. Olen kirjoittanut muutaman sivun verran sukupuolittuneesta työnjaosta ja naisista miesten töissä.

Olen ärsyttävästi taas jäljessä asettamastani aikataulusta. Kirjoitan tutkimuksen lukua 3, ja sen piti tässä vaiheessa olla jo huomattavan paljon valmiimpi kuin se nyt on. Minua kiusaa se, miten hidasta kirjoittaminen on – ja se siis on hidasta niinäkin päivinä, kun ihan oikeasti keskityn ja tuotan tekstiä, puhumattakaan niistä päivistä, jolloin keskittymiskykyni on marsun tasolla ja puuhaan ihan mitä tahansa muuta. Aikataulujen pettäminen on minulle vähän kova pala, sillä olen aina pitänyt deadlineista kiinni. On sopeutumista ja nielemistä siinä, että toistuvasti reputan aikatauluissa, jotka luulin laatineeni löysiksi.

Huolimatta tunteesta, että työtä pitäisi tehdä kovemmin, enemmän ja nopeammin, en silti vaihtaisi pois tämän viikon kaltaisia aikoja. Iltaisin olen tavannut ystäviä, seurannut jalkapalloa ja tehnyt ruokaa ja käsitöitä. Olen nauttinut hyvin yksinkertaisista asioista. Downshiftaus-haaveita helliessäni tajusin yhtäkkiä, että minähän nimenomaan elän melko hidasta elämää: teen hyvin yksinkertaisia asioita, kulutan varsin vähän (koska rahaa ei ole), teen työtä omalla tahdillani ja valitsen itse työaikani, minkä vuoksi olen vapaa esimerkiksi tänään auttamaan ystävää lapsenhoidossa keskellä päivää.

Hinta jonka maksan hitaasta, pienieleisestä elämäntavastani ovat pienet tulot. Se vaikeuttaa esimerkiksi lomasuunnitelmia, kun ei ole varaa matkustaa juuri minnekään, mutta hei – tarkoituksenikaan ei ollut pitää kesälomaa, joten ei se mitään. Teen kesällä töitä niin sanotusti kesätyöajalla, eli toivon tällaisia hyväntuulisia, rentoja viikkoja tulevan kesään enemmänkin. Tutkimus etenee kyllä, ja jotenkin haluaisin uskoa, että hitaasti eteneminen tuottaa lopulta kuitenkin nopeamman tuloksen, kun en ole ehkä ihan niin kuolemanväsynyt ja kyllästynyt kaikkeen.

Haluan saada tuon väikkärin valmiiksi jo, mutta samalla pitää tehdä juttuja jo tulevaisuuttakin varten. Työtahti kiihtynee taas loppukesää kohti mentäessä. Parasta työaikaa on se, kun kaikki muut ovat lomalla – kukaan ei kysy eikä vaadi muualle, vaan voin tehdä omia juttujani ihan rauhassa, omalla tahdillani.

Downshifter Mollyn blogikirjoitus toukokuun alusta on teksti, jossa on paljon oivalluksia.

Mainokset