Toukokuun lukemistoni on ollut hallitsevasti irlantilainen, tai ainakin Irlantiin sijoittuva. Luin Hanna Tuurin koko tähänastisen tuotannon, ja pidin kirjojen hyvästä tunnelmasta. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa pidin kovasti myös Tuurin omista piirroksista. Suosikkejani olivat juuri nämä tarinakokoelmat: esikoinen Irlantilainen aamiainen sekä viimeisen teos Tuulen maa. Orapihjalapiiri on näistä ainoa kokonaan fiktiivinen kirja. Se on kevyt romaani, joka kertoo Irlantiin muuttamisesta ja uudesta alusta. Valitettavasti suuren elämänmuutoksen kivuliaisuus ja haasteet jäävät hyvästä yrityksestä huolimatta kauniin pinnan taakse – ehkä niin on parempikin, jollain tapaa. Vihreän saaren puutarhoissa taas on nimensä mukaisesti puutarhoista kertova kirja, ja omasta viehättävyydestään huolimatta minulle kuitenkin aiheeltaan niin vieras, ettei se vetänyt samalla tavalla mukanaan kuin muut Tuurin kirjat. Haluaisin kovasti ymmärtää puutarhajuttuja enemmän, mutta tietoni ja kokemukseni eivät riittäneet, että olisin nauttinut tästä kirjasta.

Luin onneksi muutakin, etten nyt sentään ihan irkuksi muuttunut. Virginia Woolfin Mrs. Dalloway ja samantien perään nielaistu Michael Cunninghamin Tunnit  nostivat niskakarvat pystyyn juuri sillä oikealla tavalla, mitä hyvä lukukokemus tekee. Mrs. Dalloway myös aloitti Lontooseen sijoittuvien kirjojen lukuteemani, jota hiljalleen käynnistelen kesän koittaessa ajatellen syyskuussa häämöttävää lomaa.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa puolestaan sekä nauratti ääneen että hiljensi suruun. Hotakainen kyllä osaa. A Game of Thrones puolestaan oli kuukauden fantasiapläjäys, ja melkoinen sellainen kyllä olikin. Hella Wuolijoen vankila-ajan kuvaus Enkä ollut vanki värisytti ajankohtaisuudellaan – siis omaan aikaansa. Tuntuu kiehtovalta ajatella, että se on julkaistu heti Wuolijoen päästyä vankilasta, eikä siis todellakaan ole muistelma vankila-ajasta vuosien jälkeen.

Lukemisen järjestys oli toinen, mutta eipä se oleellista. Siinä kuitenkin kuukauden kirjat kuvailtuna noin suunnilleen.

Mainokset