Väitöskirjan kirjoittaminen on kuin marengin tekoa ilman pursotinta. Tavoite on selkeä, mutta lopputuloksen muoto on silti vaihteleva ja yllättäväkin.

Tällä viikolla olen jälleen kirjoittanut hyvän matkaa väikkärin lukua 3, jota olen pitänyt työni vaikeimmin kirjoitettavana lukuna (poislukien johdanto). Luku on ensimmäinen varsinainen aiheen käsittelyluku, joten siinä pitää taustoittaa ja selittää paljon sellaisia asioita, jotka sitten myöhemmissä luvuissa ovat selviä asioita – kuten talkoot, työvelvollisuus, naisten osuus työvoimasta ja niin edelleen. Aloitan sen sodan alkamisen vaikutuksista ja työhön hakeutumisesta, mutta tarkoitus on kuitenkin lopulta pohtia miesten ja naisten kohtaamista työpaikoilla muistelukerronnallisessa aineistossani.

Oli hauska huomata, että työ valmistuu todellakin vasta kirjoittamisprosessin aikana. Kirjoittaessani vasta tajusin, että eräs aihe, josta olin suunnitellut tekeväni kokonaisen alaluvun, on korkeintaan alaluvun alaluvun arvoinen, ja sen sijaan olin unohtanut suunnitelmasta erään toisen paljon tärkeämmän asian. Lukujen suhteet toisiinsa ja asioiden sijainnit järjestyvät kirjoittamisen myötä, tai ehkä vasta sen jälkeen. Tänään luulen taas keksineeni tähän lukuun logiikan, mutta sitä testataan taas kunhan teksti etenee. Yksi palanen minulla vielä on, jonka piti tulla tähän lukuun, mutta joka ei nyt sovi mitenkään. Se löytänee paikkansa myöhemmistä luvuista sitten.

Marenkeja leivoin tutkijayhdistyksen kesäkauden avajaisiin huomista varten. Unohdin hankkia pursottimen, joten kahden lusikan avulla pellille nostellut marenkikökköset ovat jokainen vähän eri näköisiä ja kokoisia. Ei aivan sitä mitä tavoittelin, mutta varmaan ihan hyviä näinkin. Marengit on helppo viedä piknikille, kun minulla ei ole jääkaappia missä säilyttää tuomisia päivän ajan.

Ihanan kevätkesäinen sää mahdollistaa piknikin Lounaispuistossa töiden jälkeen. Kun työ on taas vaihteeksi edennyt ihan kivasti, tuntuvat iltamenotkin oikeutetuilta ja ansaituilta. Eihän se tietysti niin mene, vapaa-aika on yhtä ansaittua silloin kun työ ei etene, mutta tällaisten päivien jälkeen vapaahetkistä nauttii ilman tuskaisan painostavaa tietoisuutta siitä, että koko ajan pitäisi tehdä enemmän. Juuri nyt riitän, juuri tällaisena, ja tämä hetki riittää minulle. Ensi viikolla sitten lisää paineita jälleen.

Mainokset