Ostin George R.R. Martinin fantasiasarjan aloitusosan A Game of Thrones (1996, oma pokkarini 2011) Heathrowlta kotimatkalla Skotlannista. Ajattelin, että fantasia vie mukanaan ja helpottaa ehkä sillä tavoin reissusta paluun vaikeutta.

Suunnitelma ei sikäli toteutunut, että en koukuttunut tähän kirjaan ennen kuin ihan lopussa vasta. Kirjasta tehty tv-sarja oli vielä tuoreena mielessä, ja tv-sarja oli tehty harvinaisen tarkasti kirjan mukaisesti, jolloin juoni ei yllättänyt. Lukukokemukseni oli varsin paljon HBO:n version kuvittama – näin tapahtumat tv-sarjan maisemina, henkilöt sen näyttelijöiden mukaisina ja niin edelleen.

Luin Game of Thronesia pieninä pätkinä silloin tällöin huhtikuusta alkaen. Viime viikolla aloin jo edetä sen verran pitkälle, että kirja palasi mieleen päivisinkin. Varasin pari iltaa erikseen ohjelmattomiksi, että sain rauhoituttua kirjan ääreen. Englanninkielisen romskun lukeminen on edelleen minulle hitaampaa kuin suomenkielisen, joten siksikin tähän meni aikaa.

Kun oma paikka maailmassa on kovastikin etsinnän alla, ja kun oikeastaan olen tullut siihen tulokseen ettei minulle ole yhtä ainoaa paikkaa vaan elämä vie ja paikat muovautuvat sitä mukaa, on Game of Thronesin kaltaisen fantasian lukeminen jotenkin rauhoittavan lohdullista. Jotenkin tässä vielä minusta korostuu genrelle tyypillinen piirre yhteiskunnan järkähtämättömästä luokkasidonnaisuudesta. Westerosissa ei ole mitään väliä sillä, millainen ihminen olet, mitä osaat tai mitä voisit saavuttaa elämässäsi. Ainoa asia mikä ratkaisee on se, mihin asemaan synnyt. Jos olet rikas, sukusi merkitsee sekä luonteenpiirteitäsi, ulkonäköäsi että kaikkia velvollisuuksiasi, ja jos olet köyhä, sekin asettaa omat kehyksensä. Jos olet äpärä, olet sitä lopun ikäsi, tapahtui mitä tahansa. Kaikki mahdollisuutesi rajoittuvat syntyperääsi. Systeemin läpi näkee yleensä vain ulkopuolinen – Valtaistuinpelissä riittävän ulkopuolinen on kääpiö Tyrion Lannister.

Suosikkihenkilöni on ehdottomasti Daenerys Targaryen, joka jo tv-sarjassa teki vaikutuksen, mutta jonka sisäinen voima puhutteli minua entisestään kirjaa lukiessa. Myös Jon Snown hahmo sai lisää sympatiaani kirjan myötä, samoin sutensa menettänyt Sansa Stark.

Jossain vaiheessa ajattelin, että hankin toisenkin osan Heathrowlta, mutta nyt näyttää siltä etten ehkä malta odottaa syyskuuhun asti. Toisen osan lukeminen tulee olemaan seikkailullisempi kokemus, kun en vielä tiedä juonenkäänteistä. Hyvällä odotuksella siihen asti!

Advertisements