Joskus sitä vain tarvitsee ihmisiä ympärilleen, ja joskus on myös ihan pakko saada lettuja. Yhdistämällä nämä kaksi asiaa saadaan lettukestit. Kutsuin ystäviä tänään luokseni syömään lettuja sillä verukkeella, että olen ollut koko syksyn vähän epäsosiaalinen ja aika usein vähän väsy ja kireä. Nyt kun Rajakatu-kirja alkaa olla loppumetreillä, on hyvä tilaisuus hyvitellä ystäviä ja juhlia samalla melkein valmista kirjaa.

Kuvassa äidiltä lainattu hc-vohvelipannu, jolla paistuu kaksi kerrallaan.

Siispä paistoin lettuja – kukaan normaali, terve aikuinen ei kieltäydy letuista. Ja väkeä riitti, ihanasti! Olen jotenkin tosi iloinen joka kerta, kun koti täyttyy vieraista jotka herkuttelevat jollain tekemälläni, ja kun vieraat viihtyvät ja nauravat ja kiittävät lähtiessään – ja tulevat taas uudelleen seuraavan juhlan koittaessa.

Paistoin vohveleita, jotka tein kauramaidosta ja osittain täysjyvävehnästä. Niissä oli siis vähän rouheampi maku kuin varsinaisissa letuissa, joita paistoin sekä isoina että pieninä. Hilloja oli monenlaisia ja vieraat täydensivät hillokokoelmaa eksoottisillakin kokeiluilla – nam! Kahvia, teetä ja glögiä – sen kummempaa tarjoilua ei ollut, mutta kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä.

Sain mieltä lämmittävää palautetta juhlista sekä etukäteen että tänään. Eräs ystävä kirjoitti kutsusta kiittäessään, miten kivaa on että joku järjestää lettukestit keskellä pimeintä vuodenaikaa. Nämä juhlat olivatkin myös vastalause kaamokselle, joka näin lumettomana syksynä on pimeääkin pimeämpää.

Erään työkaverini lapset ovat olleet usein vanhempiensa mukana erilaisissa juhlissani. Pikkutyttö oli kysynyt äidiltään tänään ennen luokseni tuloa, että miten se Kikka aina järjestää jotain juhlia. Äitinsä oli vastannut, että jotkut ihmiset eivät välttämättä tarvitse mitään erityistä syytä pienten juhlien järjestämiseen, vaan kutsuvat ihmisiä luokseen ihan vain kutsumisen ilosta. Sekin tuntui kivalta selitykseltä; nämä olivat lettukestit ihan vain siksi, että on niin mukavaa kun koti täyttyy vieraista.

Lettuja paistuu.

Eräs työkaveri toi kaverinsa mukanaan. Lähtiessään tämä minulle vain puolituttu henkilö totesi, että tällaiset tilanteet saavat jotenkin uskomaan maailman hyvyyteen: että voi tulla vaan jonkun kotiin, syödä vatsansa pingolleen lettuja ja sitten lähteä. Se oli todella nätisti sanottu, sillä kaikista välillä aika masentavista uutisista ja maailman muuttumisesta huolimatta minä koetan kirkasotsaisesti ja naiivisti uskoa, että hyvää on enemmän kuin pahaa ja hyvää voi levittää. Olen todella syvästä sydämestäni iloinen, jos lettukestini tekivät muitakin onnellisiksi. Ainakin minulla ja Papulla oli ihana iltapäivä!

Mainokset