Tällä viikolla olen ollut taas kerran jotenkin aika iloinen työyhteisöstäni. Erityisesti tänään tuli jotenkin ihan tosi iloinen mieli ihan vain siksi, että tykkään Helasta paljon. Tykkäämiseni kohdistuu nimenomaan näihin ihmisiin täällä, sillä välillä myönnän kyllä väsyneeni yliopistoon organisaationa. Mutta helalaiset ovat kivoja ihmisiä! Tänään julkaistiin etnologian oppiaineen uusi esittelyvideo. Jos en jo olisi täällä, nyt haluaisin!

Olen miettinyt työasioita taas kerran. En siis substanssipuolelta (tai no, tietysti sitäkin) vaan työtä ja työntekoa. Mietin, kuinka downshifting-haaveeni on oikeastaan aika todella kaukainen ja epärealistinen, sillä minulla on aika nurinkurinen suhde työhön. Pidän itseäni melko mukavuudenhaluisena ja vähän laiskana, mutta välillä huomaan silti tekeväni töitä aika paljon. Tulen arkisin yleensä aika myöhään iltaisin kotiin. Aina syynä ei tietenkään ole työt.

Vertaan itseäni muihin työkavereihin, enkä mielestäni erotu joukosta mitenkään erikoisen työkeskeisenä ihmisenä. Päin vastoin, olen pitänyt itseäni melko tervepäisenä tässä ”kutsumustutkijoiden” joukossa. Mutta enpä tiedä… En ole ihan varma, onko minäkuvani tässä kohdin ihan realistinen. Ainakin luulen, että ajoittain lipsahtelen työholismin rajan yli. Ainakin se tuli mieleen kun tajusin, että minulla oli vaikeuksia pitää arki-iltaa vapaana, kun olin tullut jumpasta kotiin kuuden aikaan. Oli aikas huono omatunto ja olin jo monta kertaa aloittamassa ”vähän jotain pientä” työasiaa, mutta sain itseni kiinni joka kerta. Kai ihmisellä voi vapaailtoja olla? Olen joskus perustanut Yhdeksän Tunnin Liikkeen, mutta siinä on ainakin tunti liikaa – kyllä kai vähemmälläkin työmäärällä per päivä pitäisi pärjätä?

Ja useimmitenhan yhdeksän tuntia riittää hyvin. Pidän rauhallisesta, vähän erakkomaisesta vapaa-ajastani liikaa, että minusta ikinä saisi varsinaista työholistia. Mutta välillä töistä irrottautuminen on vaikeaa.

Parhaiten omaa työmäärää voisi kontrolloida yrittäjänä. Silloin voisi rajoittaa työt neljään päivää viikossa ja hidastaa elämänrytmiä laatua parantaen. En silti ole ihan varma, toimisiko yrittäjyys minulle, sillä siinäkin on niin helppo työtuntien vähentämisen sijaan vain lisätä niitä. Minut on kasvatettu tekemään työtä paljon ja niin hyvin kuin mahdollista. Ei ole ihan helppoa opetella ajattelemaan toisin, vaikka näenkin nyt, ettei ahkeruus sellaisenaan tuo onnea. Onneen tarvitaan muutakin, ja ahkeruus tarvitsee syyn ja sisällön.

Puolensa ja puolensa, joka asiassa nin kuin tässäkin. Benjamin Kiven ajatus on muodostunut minulle melkein motoksi: ”En pitänyt vapaapäiviä. Kun tietää mitä tahtoo ja mihin aikoo, on aina vapaa.”

Mutta onko tällainen työnteon rytmi se mitä haluan? Ei ole helppoa olla kolmekymppinen ja yrittää päättää, mitä haluaa elämältään. 🙂 Ehkä samassa ihmisessä voi olla sekä kotihiiren että työhiiren ominaisuuksia?

Mainokset