Yrittäjyyskurssilla kannustettiin lukemaan elämäkertoja, ja minä tartuin puoliksi sattumalta Axel Madsenin teokseen Coco Chanel (Chanel: A Woman of Her Own, 1990, suom. 1991). Ensinnä hyvät uutiset: Chanelin elämä on riittävän kiinnostava vaikka kuinka moneen elämäkertaan. Madsen ei tietystä genreen kuuluvasta (?) ihailusta ja sen toistosta huolimatta jätä kertomatta myöskään sitä, että Chanel osasi olla herttaisen ja mukavan lisäksi häijy, piikikäs ja varsin hankala ämmä, varsinkin vanhemmiten. Huonoina puolina täytynee todeta se usein elämäkertoja vaivaava ongelma, että kirja pursuaa nimiä ja yksityiskohtia, jotka menevät helposti sekaisin ja puuroutuvat. En todellakaan pysynyt kärryillä kaikkien Chanelin ystävien tarinoissa, jotka välillä limittyivät Chanelin oman elämän kanssa, välillä etääntyivät kohdatakseen jälleen uudelleen.

Mitä Cocolta sitten voisi oppia yrittäjyydestä? Lähinnä ehkä opin sen, että alkuvaiheen rahoitusta varten kannattaa hankkia rikas rakastaja… Chanel perusti ensimmäisen liikkeensä aatelisen miesystävänsä avustuksella. Pian liike kuitenkin sai mainetta ja pärjäsi, ja Chanel tuli toimeen omillaan. Hän oli itsenäinen nainen, joka ei koskaan mennyt naimisiin vaan omistautui muotitalolleen. Madsen toistaa useamman kerran Chanelin sanoja, että naimisiinmeno olisi vaatinut häneltä muotitalosta luopumista tai ainakin siihen käytetyn ajan vähentämistä, eikä hän voinut ajatellakaan sellaista. Muotitalo oli hänen rakkaimpansa, hänen elämänsä keskus. Hän työskenteli siellä elämänsä loppuun asti.

Luonnollisesti elämäkerrassa korostuu, millainen persoonallinen visionääri Chanel oli. Hänen muotinsa oli tasaista ja pysyvää, mutta eleganttiudessaan juuri siksi ihailtua ja haluttua. Chanel brändäsi itsensä ja imagonsa ja tiesi tarkalleen, miten markkinoida ja myydä yhtäaikaa etäännyttämällä ja tuomalla esiin:

Muoti ei koske vain vaatteita, muoti on jotain mikä on ilmassa. Se on uudessa muodissa puhaltava tuuli, sen tuntee, sen haistaa. Muoti on taivaalla, se on kadulla, muodissa on kysymys ideoista, elämäntavasta, siitä mitä tapahtuu.

Pidin siitä, millä tavoin kirjassa kuvattiin Chanelin ajatuksia naiseudesta ja muodin merkityksestä naisille. Kun Chanel toisen maailmansodan jälkeen teki comebackin, Vogue kirjoitti:

Kysymys ei ole siitä, että toiset Pariisin kokoelmat olisivat Chanelin kaltaisia. Sitä ne eivät ole. Mutta se huikea idea, että  naisen pitäisi olla tärkeämpi kuin hänen vaatteensa, ja että vaatii erinomaista suunnittelutaitoa pitää hänet sen näköisenä – tämä idea, joka on lähes neljäkymmentä vuotta ollut Chanelin moottorin polttoaineena, on nyt tunkeutunut muotimaailmaan.

Välillä pitkästyin lukiessani seurapiireistä ja ihmisistä, joiden ranskalaiset nimet tuntuivat kaikki samanlaisilta – aatelinen, taiteilija, runoilija, prinsessa, yritysjohtaja, poliitikko – Chanelin ympärillä pyöri rahakkaita tai rahankipeitä ihmisiä laidasta laitaan. En oikeastaan ollut vakavissani kiinnostunut edes rakastajien listasta, vaikka onhan luonnollista kuljettaa tarinaa välillä myös parisuhteiden kautta. Minua kiinnosti enemmän Chanelin ideat ja luovuus sekä se, miten hän piti yllä imperiumiaan. Olisi myös ollut mielenkiintoista lukea enemmän kritiikistä ja siitä, miten Chanel vastaanotti sen.

Kiinnostavaa ja oikeastaan aika hupaisaa oli lukea, miten Coco vanhoilla päivillään vedätti toimittajia ja elämäkerran kirjoittamista yrittäneitä. Hän ei ollut erityisen ylpeä köyhästä taustastaan ja keksi mitä erilaisimpia tarinoita peitelläkseen lastenkotia, puutetta ja köyhiä sukulaisiaan. Hänen tarinansa oli varsinainen ryysyistä rikkauksiin -kertomus, ja sellaiset tarinat ovat lopulta aina rohkeiden ihmisten kertomuksia. Juuri Chanelin rohkeus ja päättäväisyys tekivät minuun kaikkein suurimman vaikutuksen.

Ja tietenkin opin kirjasta myös perusohjeen jokaiseen päivään. Chanelin sanomaksi koulutetuista naisista kerrotaan:

Naisten koulutus koostuu kahdesta opista – ei koskaan kotoa ilman sukkia, ei koskaan ulos ilman hattua.

 

Advertisements