Tällä viikolla olin yrittäjäksi yliopistosta -koulutukseni viimeisellä lähijaksolla. Kotitehtävät liittyivät aika paljon reflektointiin: mitä tämä viime marraskuussa alkanut matka on merkinnyt minulle? Mitä olen oppinut ja kokenut matkan aikana? Koulutus on varmasti ollut tutkinto-opintoja lukuunottamatta tärkein itseeni ja oppimiseeni panostamani asia ehkä ikinä. Olen kokenut paljon enkä aina ole ollut ihan tyytyväinen, mutta epämukavuusalueilla käymisestä on seurannut hyviä asioita. Itsetuntoni on tämän kurssin jälkeen vahvempi, näen enemmän ja laajemmalle ja uskon omiin kykyihini tehdä arjestani ja työelämästäni sellaista kuin haluan.

Viimeisen lähijakson teemana oli toisaalta tulevaisuus: mitä tämän jälkeen tapahtuu, mitä odotamme ja mitä aiomme tehdä? Mistä asioista elämässämme haluamme luopua ja mitä tuoda siihen lisää?

Omia tunnelmia piti valmistautua esittelemään muille haluamallaan tavalla. Koska olen parhaimmillani lainatessani muita ja toimiessani kirjoitetun sanan kanssa, kokosin kolmesta runosta kuvauksen siitä, mitä tämä koulutus minulle merkitsee. Runot eivät ole vaikeita eivätkä ne kaipaa selityksiä; runot tulkitaan lukijasta käsin. Laitan tämän Vapaus-nimisen runokoosteeni teillekin tulkittavaksi tai ihan vain evääksi tähän päivään, juuri tähän hetkeen jolloin tätä luet.

I osa: Siivet

Ensimmäiset siivet

löytyivät melkein itsestään,

kuin mansikka, tai nelilehtinen.

Niillä kävi päinsä lapsuuden pitkä liito

ja malttamaton unohdus.

Toiset täytyi tehdä itse

kaiken maailman säpäleistä,

omista ja toisten, ja ilmassa pysyäkseen

täytyi reuhtoa, viuhtoa ja valehdella

ja uskoa, uskoa jumalattomasti.

Kolmannet kuoriutuivat toisten alta

pankat kuumina ja reunat kytevinä,

isku iskulta ne ottavat paremmin tulta,

palavat havisten ja polttavat

niin helvetisti.

Käy päinsä lentää niilläkin.

Pentti Saaritsa (Taivaan ja maan ero, 1985)

II osa: Tahto

En tahdo olla ympäristöni tuote:

kasvatettu, koulittu, kompensoitu,

selitetty; siksi ja siksi.

Olen mitä haluan itse.

Ja haluan palavasti.

Anne Hänninen (Tulitemppeli, 1982)

III osa: Tulevaisuus

Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.

Eeva Kilpi (Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972)

P.S. Pahoittelut runojen yhtäpötköisyydestä. Koodaamistaitoni eivät kohtaa wordpressia, enkä saa säkeiden välisiä rivinvaihtoja näkyviin. Oikeasti sillä on aika paljon väliä lukukokemuksellenne – pahoittelut.

Advertisements