Täytin muutama päivä sitten kolmekymmentä ja nyt pitäisi kai tuntua joltain, en oikein tiedä miltä. Minulla ei ole ikäkriisiä eikä 30-vuotispäivä ahdista. Elämässä on ratkaisemattomia asioita, mutta ne eivät liity siihen monesko syntymäpäivä minulla on. Se on todellakin vain numero.

Se on kyllä ihan kiva numero. Kolmenkympin rajapyykkiä pidetään merkityksellisenä ja tavallista suuremman juhlan aiheena, joten ystävät ja muut läheiset ovat muistaneet minua ihanilla lahjoilla, ja minusta on ihanaa saada lahjoja. Sain muun muassa hatukkeen, joka on teetetty vartavasten minulle La-La!Shopissa, ja paljon muuta juuri sopivaa. Itse olen hyödyntänyt tätä ”maagista” numeroa tekemällä siitä syyn matkustaa Kilpisjärvelle, kuten eilen kerroin. Lisäksi sain syntymäpäivästä rohkeutta tilata ensimmäisen tatuointini – huomenna se tapahtuu.

Huolimatta ”täytän taas 27” -leikinlaskusta minua ei oikeasti harmita olla juuri tämän ikäinen. Ikä ei ole rajoite,vaan se(kin) on mahdollisuus. Kuten saamassani syntymäpäiväkortissa todetaan, vuosien kertyminen on onni. Samassa kortissa lainattiin runoa, joka oli niin osuva että täristi. Siksi lainaan sen tähänkin. Kiitos kaikille muistamisista! On hyvää olla kolmekymmentä kun saan olla yhdessä teidän kanssanne!

Uusi hatukkeeni, minua ajatellen tehty

VAROITUS

Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin

ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat

ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä

ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita

ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja

korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa

ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista

ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä

ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla

tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon

ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta romua laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita

ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla

ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä olen yhtäkkiä vanha ja pukeudun violettiin.

– Jenny Joseph (1961; suom. Alice Marin) –

Advertisements