Turku on nykyään ihana sekoitus tuttua ja vierasta: entinen kotikaupunki on muuttunut viidessä vuodessa kuten minäkin, mutta sinne on aina ihana palata. Näillä käynneillä minua kohdellaan kuin ruhtinatarta; turkulaisten ystävieni vieraanvaraisuus teki jälleen viikonlopustani luksusta. Oikeasti: missään muualla kuin turkulaisissa perheissä en ole saanut kokea vierailusta toiseen tällaista lämmintä, huolehdittua, hemmoteltua kohtelua – sanalla sanoen vieraanvaraisuutta. Olen heille kiitollinen tervetulleesta olosta joka kerta, ja pyrin samaan omassa kodissani.

Aurajokirannan Cafe Artin korvapuustit ja puiden varjostama pöytä, jo kymmenen vuotta seuraani kestänyt ystävä, Turun kauppatorin vilinä ja hurmaavalla aksentilla tarinoivat myyjät, Tildan tapaaminen iltapäivän verran, häkellyttävän kaunis maisema hänen ja miehensä uuden kodin ikkunasta, kolme pikkutyttöä joiden iloiset jutut, kiukunpuuskat, tekemiset, selitykset, juoksemiset ja vilpitön riemu kesästä tekevät hyvälle tuulelle, Logomon näyttelyt – muun muassa näistä oli viikonloppuni tehty. Kummityttö F:n perheessä hyvä ruoka on tärkeää, ja minua hellittiin aikamoisilla huolellisesti hyvistä aineksista kootuilla gourmet-aterioilla, joillaisia arjessani ei todellakaan yleensä näy.

Mutta kaiken iloisen keskellä ylimpänä mielessä on silti pienen kummityttö F:n iloinen, vielä hampaattomasti naurava suu, tämän puolivuotiaan pikkuprinsessan hyväntuulisuus ja säteilevät kasvot. Pikkuista hyvästellessä pala nousi kurkkuun. Hän on vielä ihan taapero, mutta hän on hurmannut minut ihan täysin – enkä ole ainoa. Pikkuinen F merkitsee kovasti omana, ihastuttavana itsenään, mutta myös siksi, että hänen äitinsä, isosiskonsa ja toinen kummitätinsä olivat opiskeluaikoina tukeni ja turvani monin tavoin ja vastavuoroisesti. F on kuin sinetti meidän kaikkien välillä, kultainen pieni tytöntyllerö, jonka haluaisin hemmotella pilalle joka päivä ihan silkasta rakkaudesta.

Mainokset