Sain Carol Shieldsin kirjan Jane Austen (2001, suom. 2006) onnistuneena lahjana työkavereilta jotain puolitoista vuotta sitten. Jostain syystä himmailin kirjaan tarttumista näinkin kauan; en kyllä tiedä miksi.

En ole aiemmin lukenut mitään Jane Austenin elämäkertaa. Harrastuneisuuteni Austeniin on keskittynyt enemmän kirjoihin ja filmatisointeihin ja niiden uudelleen ja uudelleen toistamiseen. Olen aiemmin vierastanut elämäkertoja kirjallisuuslajina ja kuvitellut niiden olevan tylsiä ja jotenkin yksipuolisia ja pysähtyneitä, mutta olen vähitellen pääsemässä tästä taudista. Shieldsin helposti lähestyttävä, melko lyhyt kuvaus Jane Austenista oli omiaan vähentämään elämäkertoihin liittämiäni ennakkoluuloja. Olen tähän asti lähestynyt Austenia kirjailijana ja hänen teostensa ajallista kontekstia niistä lähtökohdista, joita historian opinnot ja muu 1700- ja 1800-lukujen kulttuurihistorian ja naishistorian tuntemus ja harrastus ovat antaneet. Jane Austenin elämän eri vaiheista olen tiennyt vain pääpiirteet: että hän oli papin tytär, eli naimattomana ja kuoli melko nuorena.

Kuten monissa kirjan arvioissa on todettu, Shieldsissä ja Austenissa on kirjailijoina paljon samanlaista. Molemmat kuvaavat ihmisten arkea, jokapäiväistä elämää, usein perhettä ja usein naisten näkökulmasta. Sujuva kerronta ja kiinnostavat henkilöhahmot ovat molempien kirjailijoiden vahvuuksia. Shields tietenkin tunnustautuu Austenin ihailijaksi (miksipä muuten hän olisi elämäkertaa alkanut kirjoittaa), mutta ei sorru ihailun kääntöpuoleen, tyylin kopiointiin. Eräässä löytämässäni kirja-arviossa juttu todetaan osuvasti:

It is also a relief to find that a contemporary novelist is more concerned with writing about Jane Austen than with writing in the style of Jane Austen.

Koska en ole liiemmältä (vai en tarpeeksi?) lukenut muiden tulkintoja Austenin teoksista, minusta oli ihanaa lukea erityisesti niitä kohtia, joissa Shields kertoo Austenin teoksista ja omista näkökulmistaan niihin. Tunsin suurta kumppanuutta, kun Shields (tuskin kovin omaperäisesti) sanoi Henry Tilneyn olevan Austenin mieshahmoista hurmaavin tai Emman olevan hänen suosikki-Austeninsa. Olen ehkä vielä toistaiseksi Y&E:n kannattaja, ehkä, mutta Emman pisteet ovat koko ajan nousemassa omassa listauksessani.

Jostain syystä minua kiinnosti edelleenkin vähemmän Austenin oman elämän vaiheet kuin hänen teostensa analyysi. Kokonaanhan näitä kahta ei voi eikä pidäkään erottaa toisistaan, vaikka olisikin liioittelua lähteä siitä ajatuksesta, että romaanit liittyisivät suoraan kirjailjan omaan elämään. Shields onnistuu minusta hyvin luovimaan näiden kahden asian välillä.

Teoksen ongelma on minusta paikoitellen sitä vaivaava pirstaleisuus ja epäjohdonmukaisuus. Toisinaan aiheet tuntuivat pomppivan lukujen sisällä epäjohdonmukaisesti ja turhan äkkinäisesti – kustannustoimittaja minussa heräsi välillä ja teki mieli alkaa siirrellä kappaleita: tämä liittyy tähän, ja tämä tähän, tuon voisi siirtää tuonne… Onneksi vaiva oli vain ajoittainen, eikä se välttämättä häiritse kaikkia lukijoita, minulla vain on välillä sellaisia kausia, jolloin kiinnitän rakenteeseen ja punaiseen lankaan turhankin paljon huomiota.

Shieldsin Jane Austen on lyhyydessään niin kiva elämäkerta, että voin lämpimästi suositella sitä kaikille vähänkään aiheesta tai aiheen vierestä  kiinnostuneille. Mukavasti teoksesta on kirjoittanut blogissaan esim. Mette. Myös HS:n arvio kannattaa lukaista.

Mainokset