Huh, toukokuu on vaihtumaisillaan kesäksi ja tämän kuun kirjoja on vielä viitisen kappaletta raportoimatta. Milloinkahan kirjapäiväkirjani alkaisi kulkea ajantasalla? Toukokuu on ollut sellaista hulinaa, että kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa – onneksi lukemiselle kuitenkin.

Kathryn Stockettin romaani The Help (2009) ei ollut tullut minulle missään vastaan ennen kuin ystävä lainasi sen vappuloman paluumatkalukemiseksi. Ihmeen pussi päässä minäkin elän, sillä nyt  huomaan kirjan kuitenkin löytyvän sieltä täältä, ja onpa se suomennettukin jo. Leffakin taitaa olla tulossa, minkä jo lukiessa arvasi, niin jotenkin elokuvallinen tarina on. Tarttuva se myös on: huomasin kirjan viipyvän ajatuksissa vielä sen ollessa kesken, ja pitkään lukemisen jälkeenkin huomasin uudelleen ja uudelleen suosittelevani sitä ystäville ja mainitsevani sen eri tilanteissa.

The Help sijoittuu 1960-luvun alun Missisippiin. Kirja kertoo kirjan tekemisestä, tarinoiden kokoamisesta, mutta vain kehyksenä. Varsinaisena aiheena on rotuerottelun arki, mustien kotiapulaisten ja valkoisten keskiluokkaisten rouvien välinen kuilu. The Help kertoo siitä, miten mustien palvelijoiden vastuulle annettiin kodin hoito ja pienten lasten kasvatus välillä niin kiinteästi, että toisinaan lapset nimittivän hoitajaansa äidiksi, mutta samalla mustien katsottiin olevan niin likaisia, alempiarvoisia ja jopa vastenmielisiä, että heille rakennettiin omat vessat pihan perälle, etteivät he käyttäisi valkoisten kanssa samaa toilettia.

Tarinaa kertoo vuorotellen kolme naista. Aibileen on vanheneva kotiapulainen, joka näkee enemmän kuin puhuu, ja jolla on kirjoittamisen lahja ja terävät aivot, vaikka hän ei teekään itsestään numeroa. Aibileen suree kuollutta poikaansa, ja kirjoittaminen on osa hänen surutyötään. Minnie taas on loistava kokki, mutta pahaksi onnekseen myös suulas ja teräväkielinen, ja onnistuu äkkipikaistuksissaan välillä hankkiutumaan ongelmiin työnantajien kanssa. Minnien mies hakkaa häntä, mutta muuten vahva ja voimakas nainen ei kykene irrottautumaan onnettomasta avioliitostaan – väkivalta on alistanut hänet liian syvälle. Valkoisen äänen kirjaan tuo Miss Skeeter, nuori, vasta koulunsa päättänyt nainen, joka on tukehtua kahden maailman välissä: oman piirinsä odotusten (avioliitto, kotirouvan elämä, mustien kotiapulaisten kohtelu alempiarvoisina) ja oman heräävän itsetuntonsa ja älynsä vaatimusten ja Missisippin ulkopuolisen maailman kutsun houkutellessa ajattelemaan itse, tekemään niin kuin tuntuu oikealta. Kuten kaikki valkoiset, keskiluokkaiset lapset, myös Skeeterin kasvatti musta kotiapulainen, Constantine. Skeeterin palatessa koulustaan Constantine on kuitenkin lähetetty pois, ja rakkaan naisen etsintä ja lähdön syiden kaivelu on osa Skeeterin tarinaa.

Ainakin alkuperäiskielellä luettuna The Help todella imaisee mukaansa. Mustien ja valkoisten erilainen puheen rytmi tekee kielestä herkullista, ja minun vaikea kuvitella, miten suomennos onnistuisi tuottamaan saman eron, saman tunnelman. Kieli todella rakentaa muutakin kuin vain sanoja: tässä kirjassa se luo tiloja ja piirtää rajoja. Jo kirjan nimen käännös muuttaa merkityksiä: Piiat ei sisällä samoja merkityksiä kuin The Help.

Rotuerottelu on aiheena raskas ja synkkä: kansalaisoikeustaistelua käydään jossain taustalla, jossain muualla. Se on läsnä, mutta ei erikoisesti toivoa antavana. Eläytyvää lukijaa puhuttelee myös se ajatus, että kirjan kaltaisista tapahtumista on vain hyvin lyhyt aika (sama reaktio kuin lukiessani Alan Patonin kirjaa Liian myöhään vesipääsky).

Pari tätä ennen lukemaani kirjaa olivat aika synkkiä aiheiltaan. Niiden tunnelmat synkeinä mielessäni ajattelin lukiessani, ettei tämä voi päättyä hyvin. Ei Stockett ole voinut tehdä tähän onnellista loppua, sillä eihän tähän tarinaan ole sellaista, ei voi olla, kaikki kääntyy vielä katastrofiksi. Stockett osaa kuitenkin elokuvallisuutensa, ja – nyt spoilaan – The Help päättyy valoon, toivoon ja onnen odotukseen. Ei nyt sentään vielä ”I’ve been to the Mountaintop” -hengessä, mutta yksilöiden tasolla parempaan elämään, tai ainakin toivoon siitä.

Kiitokset kirjan lainaajalle!

Mainokset