Muistan vielä hyvin sen riemun, kun sain tiedon ensimmäisestä apurahastani. Se oli Seurasaarisäätiöltä ja myöntövuosi oli 2007. Sillä apurahalla aloitin tutkimukseni teon tammikuussa 2008. Myös ensimmäinen kokovuotinen apuraha Eino Jutikkalalta sai minut repeämään liitoksistani aika tehokkaasti.

Näiden vuosien aikana olen saanut erikokoisia apurahoja yhteensä yhdeksän kertaa, kahdeksasta eri säätiöstä. Olen iloinen ja kiitollinen jokaisesta apurahasta, mutta ensimmäisten rahoituspäätösten kaltaista lentoonlähtöä enää ei tapahdu – kokemus on saanut riemun näkymään ennemmin työkavereille tuotuina leivonnaisina tai karkkeina kahvihuoneessa, ei niinkään tasajalkahyppelynä. Vaikka täytyy tunnustaa, että muutama viikko sitten saamani tieto ”viimeisestä apurahasta” oli pudottaa tuolilta, niin odottamatta ja suuresti kaivattuna se tuli. Tänä keväänä olen saanut siis kaksi pienempää (joista toinen tänään) ja yhden ison apurahan, eikä enempää tarvitse enää hakea. Näillä v-kirja kyllä valmistuu.

Tavallaan on sääli, että suhtautumiseni apurahoihin on muuttunut. Sisällöllisesti ei, sillä totta kai riemuitsen jokaisesta myönnetystä tuesta. Tutkijan arjen realiteetit kuitenkin painavat päälle. Sain siis tänään tiedon toisesta, pienemmästä apurahasta, jonka myöntää eräs säätiö, jolta sain rahoitusta myös työn alkuvaiheessa. Ensimmäisen riemunvirnistyksen jälkeen heti toinen ajatus koski veroja: tänä vuonna minulle on myönnetty apurahaa taas yli verovapaan määrän, joten tiedossa on joulukuussa 2012 isot mätkyt. Viime vuodenvaihteessa valtio peri vuoden 2009 apurahoistani jälkeenpäin veroja yli 2300 euroa. Tänään saamani apuraha tulee kulumaan kaikkiin niihin Mela-maksuihin ja veroihin, joita tänä keväänä minulle myönnetyistä apurahoista peritään. Apurahojen verotus on yksi niistä kohdista, joiden vuoksi toivoisin välillä olevani palkkatyöläinen.

En haluaisi valittaa. Mela-uudistus parin vuoden takaa on hyvä juttu, ehdottomasti, sillä aikaisemmin apurahalla tehdyistä työvuosista ei jäänyt mitään eläkesäästöön. Järjestelmässä on kuitenkin ongelmia. Jouduin syksyllä maksamaan kaksinkertaiset maksut (yhteensä yli 1000 euroa) järjestelmän joustamattomuden vuoksi – se teki kipeää erityisesti siksi, että samaan aikaan karahtivat maksuun edellä mainitsemani jäännösverot. Toivottavasti systeemiä kuitenkin kehitetään vähitellen. Mela-uudistus paransi apurahatutkijoiden sosiaaliturvaa, mutta silti en voi olla välillä vähän huokaisematta asioiden hankaluutta. En olisi selvinnyt viime syksyn karmeasta taloustilanteestani ilman perhettäni – käytännössä perheeni rahoitti tutkimustani pienen apurahan verran. Seuraaviin veromätkyihin yritän nyt varautua paremmin etukäteen.

Tiedän olevani onnekas rahoituksen suhteen. Minulla on käytännössä ollut katkeamaton ketju apurahoja siitä saakka kun aloitin v-kirjan parissa työskentelyn täysipäiväisesti. Kaikilla ei käy yhtä hyvä onni. Suurin kiitos kuuluu ohjaajilleni, joiden suosituksilla rahoitusta on saatu ja jotka ovat jaksaneet hioa hakemuksiani paremmiksi.

Tänä iltana olen lähinnä naureskellut tilanteen nurinkurisuutta. Hain villisti viime talvena joka suunnasta rahaa ”väitöskirjan viimeistelyyn”. Nyt olen saanut sitä kolmelta eri taholta, mutta hei – missä se viimeistelyvaiheessa oleva v-kirja on? Ei täällä ainakaan. Onneksi ”viimeistely” oli hakemuksissa mukana vähän etukäteen, eikä minun heti tarvitse alkaa loppuhiontaa tekemään. Viimeisteltävää kun olisi toistaiseksi vain se vuodenvaihteessa käsivamman aiheuttanut luonnos v-kirjan johdannoksi…

Haluaisin ajatella, että raha ei merkitse. Mutta kyllä se merkitsee ainakin silloin, jos sitä ei ole. Nyt minulla on rahoitusta hyvin, ja lainanlyhennykset turvattu pitkälle eteenpäin. Siinä on yksi hyvä syy lisää hymyillä leveästi keväälle! Ja juhlia, totta kai – apurahakirjekuoripäivä on aina juhlapäivä, en saa unohtaa sitä. Taidankin syödä vähän jäätelöä juhlan kunniaksi.

Juhlan kunniaksi laitan tähän myös teemaan erittäin hyvin sovellettavissa olevan Tapio Rautavaaran klassikon. Erityispalkinto korneille lavasteille ja Tapsan syliin lentävälle pumpulille, tshih! Jos et kestä katsoa, kuuntele Tuure Kilpeläisen versio samasta laulelmasta.

Advertisements