Tänään iltapäivällä katsoin työkoneelta Holmenkollenin kisoja ja luin samalla brändäämisestä ja markkinoinnista kertovaa kirjaa. Koska miesten viesti oli varsin jännittävä, jäi lukeminen vähemmälle ja hiihto oli enemmän ajatuksissa.

Urheilumaailmakin on muuttunut kovasti viime vuosina, ainakin näin katkonaisesti aktiivisen penkkiurheilijan näkökulmasta. Ei riitä, että urheilija urheilee ja välttelee dopingtestaajia, vaan hänen on myös tunnettava markkinointia ja brändäämisen lakeja. Maailmanmestari Matti Heikkinen opiskelee markkinointia, ja siitä on jo kirjoitettu paljon lehdissä: kuinka Heikkisen lausunnot ovat toisenlaisia kuin urheilijoilta yleensä on totuttu odottamaan; kuinka hän on tarkka yksityiselämästään; kuinka hän on moittinut Suomen hiihtourheilun brändiä huonoksi.

Heikkinen ei todellakaan ole ainoa suomalainen urheilija, joka on kiinnittänyt huomiota imagoonsa. Vielä joitakin vuosia sitten kotisivuja pitävä urheilija olisi ollut ihmeen kaupallinen poikkeus vaikkapa hiihdon maajoukkueessa, mutta nyt asia on toisin päin. Esimerkiksi naisten ja miesten viestijoukkueista vain yhdeltä hiihtäjältä ei äkkihakemisella löydy omia kotisivuja. Krista Lähteenmäellä, Aino-Kaisa Saarisella, Pirjo Murasella ja Riitta-Liisa Roposella on kaikilla omat kotisivut, samoin Matti Heikkisellä, Ville Nousiaisella ja Sami Jauhojärvellä. Enkä ihmettelisi, jos Juha Lallukkakin pian sellaiset perustaisi, ainakin jos aikoo vielä jatkaa uraansa.

Kotisivut ovat urheilijoille varmastikin ennen kaikkea väline saada sponsoreiden rahoille katetta. Monille näistä urheilijasivuista tuntuu olevan tyypillistä (mainosten lisäksi) päiväkirjamaisuus, sillä monet pitävät kuulumisistaan blogimaista palstaa. Kaikilta löytyy myös kuvia urasta ja myös vapaa-ajalta. Osa mainitsee perheensä ja on laittanut jopa kuvia perheenjäsenistä sivuilleen, osa jättää yksityiselämän kokonaan urheiljaprofiilin ulkopuolelle. Mitalikuvien runsaudesta päätellen sivut kuuluvat menestyjille.

Ehkä hiihtäjät voisivat panostaa kotisivuihinsa enemmänkin. Sivut ovat usein visuaalisesti kirjavia ja rauhattomia, eivätkä oikeastaan erotu tai jää mieleen juurikaan. Poikkeuksena itse pidän Riitta-Liisa Roposen kotisivuja, joiden intro videoineen on minusta hyvä. Roposen sivut ovat myös ainoat, joissa alussa esitetään muitakin kielivaihtoehtoja kuin suomi. Valitettavasti linkkien takaa löytyy sama suomenkielinen sivu, mutta yritys nyt kuitenkin on hyvä verrattuna muihin. Eikö urheilumaailma ole niin kansainvälistä, että hiihtäjien pitäisi markkinoida itseään muilla kielillä? Ehkä ei, ehkä urheilu nimenomaan on kansallista ja omien rajojen sisällä pysyvää.

Brändäys voi silti mennä överiksikin. Oletteko katsoneet Kiira Korven nettisivuja? Niiltä saa luistimia etsiä suurennuslasin kanssa, kun imago liittyy enemmän tyyliin, kauniiseen hipiään ja upeisiin vaatteisiin. Sivut ovat kauniit kuin karkki, sen myönnän, mutta jollain junttimaisella järjellä pidän enemmän niiden urheilijoiden sivuista, joissa urheilu on pääosassa. Ne antavat jotenkin ammattimaisemman mielikuvan. Tai ainakin mielikuvan ihmisestä, ei brändistä.

Omat kotisivuni ovat akateeminen portfolio. Portfolioni tavoite ei niinkään ole markkinoida kuin olla tietopankkina. Mutta miksi tarjota tietoa itsestään verkossa, jollei tavoitteena ole jonkinasteinen markkinointi? Tähän minunkin pitäisi keskittyä ja miettiä, sillä tällaisenaan kotisivuni ovat tasan yhtä mitäänsanomattomat kuin muidenkin. Tavoite on erottua, jäädä mieleen! Kiira Korven kotisivut erottuvat muiden suomalaisurheilijoiden sivuista, mutta minä haluaisin vierailijoiden palaavan kotisivuilleni positiivisen muistijäljen vuoksi, ei ikävän ärsyttävyyden takia.

Mainokset