Tein vuodenvaihteessa (jälleen) päätöksen muuttaa kulutustottumuksiani. Olen tehnyt talven aikaan muutamia ihania kirpparilöytöjä ja päätös olikin, että kiertäisin kirpputoreja entistä enemmän. Kiinnostukseni vaatteita ja asusteita kohtaan on kohtalaista, ja kaipaan uusia löytöjä vaatekaappiin ihan vain piristyksen vuoksi. Lupaukseni oli siis ostaa niitä kaipaamiani ”uusia” juttuja useammin käytettynä. Päätin myös, että rättikauppojen ostokset voivat aina odottaa yön yli – jos haluan jotain rättiä oikeasti, niin voin käydä sitten parin päivän kuluttua hakemassa sen. Parhaillaan kerään säästöpossuun rahaa yhtä vähän kalliimpaa vaatetta varten. Tavoite on kerätä summa kevätsäihin mennessä.

Piristyksen kaipaus on suurin ostoskäyttäytymiseni ongelma, jota uudenvuodenlupauksillani koetin ratkaista. Tavaran ostaminen toimii aivan liian usein lääkettä väsyneelle ja/tai masentuneelle mielelle, ja heräteostokset ovat erittäin hallaa nykyään varsin tiukalle taloudelleni. Ilmiö on varsin 2000-lukulainen ja osa länsimaista kulutushysteriaa – aivan kuin ostaminen toisi onnen? Sitähän se ei tee, helpotus on vain hetkellinen. Aivan liian usein ajattelen jotain tyyliin: ”Jos minulla olisi tämä paita/koru/laukku/kengät/takki/astia/pyyhe/lakana, en varmasti voisi olla onneton!” Enpä wissiin… Lause on oikeastaan nykyään jo elämäni vitsi, mutta vähän puistattava sellainen. En varmastikaan ole ainoa, joka shoppaa lohdukseen. Syyllisyydentuntoani (ja tätä avointa tunnustusta) lievittääkseni totean kuitenkin, että ainakin olen kiinnittänyt asiaan huomiota ja yritän päästä tavasta eroon.

Alkuvuosi onkin sujunut hyvin. En ole ostanut mitään silkan lohdun vuoksi, ja viime viikolla sain jopa itseni kiinni vähältä piti -tilanteesta. Se päättyi siis kuitenkin onnellisesti eli ilman ostosta, kun ajoissa tajusin mitä olen tekemässä. Tänään sen sijaan retkahdin. Mieliala on ollut lievästi sinisen puolella viime viikosta asti, sitkeästi. Tänään edes kavereiden kanssa nautittu laskiaispulla ei auttanut, vaan lähdin kohti ruokakauppaa melkein itku kurkussa. Ja siinä se oli, uusi pieni putiikki remontoidussa Forumissa, vaatteet kauniisti esillä ja edulliset hinnat. Olisin silti varmaan selvinnyt, jollen olisi löytänyt alenurkkausta. Kotiin lähdin hymyillen, laukussa oli uusi villatakki.

Kotona tajusin, mitä oli tullut tehtyä. Villatakki on kaunis kyllä, mutta minulla on ainakin viisi erilaista neuletakkia – en minä tarvitse enää uutta. Tuntuu vähän typerältä… Eikä paha mieli oikeasti siitä lähtenyt, mikä lie synkkyys nyt onkaan päällä.

Oikeastaan sininen muuttui kirkkaammaksi vasta sitten, kun siskon kanssa puhelimessa suunnittelimme ensi syksyn yhteistä matkaa. Kuuleeko Kittilä – me tullaan syyskuussa! Jo pelkkä sen reissun odottaminenkin on niin iloista, että harmaus katoaa. Vielä seitsemän kuukautta aikaa odottaa, heheh.

Puhelimessa tuli lohtu siihen villatakkiasiaankin: luultavasti heräteostokseni on myös siskon mieleen, joten ainakin sille on todennäköisesti kaksi käyttäjää.

Mainokset