Viimeisimmältä Helsingin-keikaltani tarttui mukaan (siskolta, siis) junalukemiseksi Virpi Hämeen-Anttilan romaani Perijät (2006). Oli ihan kivaa lukea pitkästä aikaa kotimaista hömppää. Viime aikoina olen antanut sille aivan liian vähän tilaa, ja senkin vähän äänikirjojen muodossa. Perijät on kyllä nimenomaan hömppää sanan varsinaisessa merkityksessä – viihdyttävää, koukuttavaa, mutta ah-niin-tyhjäpäistä.

Perijät kertoo toimittaja Veera Sippolasta ja yritysjohtajan ja konsultin välimuodosta Tuomas Ståhlista. Kummallakin on oma sukunsa, johon liittyy ristiriitoja ja kähmintää, varsinkin Ståhlien perheessä, kun kuviossa on menestyvä perheyritys. Veeran ja Tuomaksen suvuilla on myös ollut ammoisista ajoista asti riitaisat välit naapuruksina, ja kaikki pahuus on kulminoitunut aikanaan sisällissodassa annettuun ja noudatettuun tappotuomioon. Onneksi uusi sukupolvi voi päästä menneisyyden yläpuolelle, ja huonoista lähtökohdista huolimatta lopussa Veera sydän Tuomas, tietenkin. Puistattavaa siirappia, en voi muuta sanoa.

Kirjan juoni ei ole paljon mistään kotoisin, henkilöt ovat pääosin epäuskottavia ja tarina turhan ilmiselvä, mutta ei se mitään. Hämeen-Anttila osaa kerronnan siinä missä muutkin hömpän kirjoittajat, ja viihdyin ja rentouduin Perijöiden parissa hyvin. Sen verran se kuitenkin oli aikaisemmin lukemiani Hämeen-Anttiloita huonompi, etten varsinaisesti kyllä ala mainostamaan tätä kirjaa. Lukukokemuksesta teki mielenkiintoisen myös se, että olin juuri lukenut Koneen ruhtinaan ja siksi yritysmaailman termit olivat mielessä hyvin taustalla. Yritysmaailman kuviot muodostavat keskeisen osan kirjan juonen kontekstista.

Tätä voisi hyvin lukea uimarannalla kesällä. Kesä – jopa minä, joka olen ehdoton syksy- ja talvi-ihminen, alan jo vähitellen kaivata kesää!

Advertisements