Viime viikon loppupuolen olin taas yrittäjyys-kurssini lähijaksolla. Teki mieli kirjoittaa siitä heti, mutta en sitten voinutkaan, kun mielessä oli niin paljon asioita. Nyt muutaman päivän ajatushaudonnan jälkeen saan toivottavasti jotenkin järkevästi kuvattua edes osan siitä, mitä kaikkea tämä lähijakso merkitsi.

Toisen lähijakson teemana oli oman osaamisen johtaminen. Oman osaamisen tunnistaminen on tietenkin pitkä prosessi, joka käynnistyi omalla kohdallani viimeistään silloin, kun ilmoittauduin kurssille ja halusin alkaa koko asiaa pohtimaan. Jollekin oma osaaminen voi olla niin itsestään selvää, ettei sitä erikseen tarvitse miettiä, mutta minulle se on ollut vaikea ongelma. Huolimatta yli kahdestakymmenestä vuodesta koulun penkillä tulee edelleen hetkiä, jolloin olen vakuuttunut omasta osaamattomuudestani. Tuplahumanistin tutkinto tuntuu välillä niin kovin, kovin turhalta ja työttömyys todennäköiseltä. Siksi odotin paljon tältä lähijaksolta, sillä tunsin todella tarvitsevani apua juurikin tässä oman osaamisen tunnistamisessa.

Oman osaamista jouduin erään tehtävän parissa miettimään torstai-iltana, ja jo silloin alkoi ahdistaa: oma osaaminen hukkui muiden osaamisen joukkoon, ei erottunut mitenkään, päin vastoin. Tuntui kurjalta, kun jumahdin vertaamaan itseäni muihin ja hävisin vertailun joka kerta. Perjantaina asiaa lähestyttiin toisesta suunnasta ja toisenlaisin menetelmin. Tein ensin listan, mitä tehdessäni olen tyytyväinen, mitä tehdessä sukat pyörivät jaloissa – toisin sanoen, mitä tehdessäni olen onnellinen. Se lista kertoo oikeastaan enemmän kuin mikään osaamisluettelo:

Olen onnellinen kun

  • luen
  • kirjoitan
  • keskustelen siitä, mitä olen lukenut
  • teen tutkimusta, joka etenee

Tuijotin listaa ja tajusin, ettei muuta tarvita. Juurikin näistä onnea synnyttävistä asioista löytyy myös vahvin osaamiseni. Miksi mennä merta edemmäs kalaan ja koettaa keksiä jotain muuta, jotain joka kuulostaisi ”hienommalta” jollain upealla nimikkeellä koristeltuna? Kyllä näillä jutuilla töitä löytää myös yliopiston ulkopuolelta, jos vain osaa ja jaksaa etsiä. Niin raskasta kuin freelanceilu olisikin, voisin hyvin kuvitella hakevani töitä sekä tutkijana (tai selvittäjänä, kuten kurssilla nimitin) että esimerkiksi kustannusalalla.

Perjantai-iltana ohjelma jatkui vielä askartelulla, mikä sopi omaan mielialaani loistavasti. Tehtävänä oli tehdä esite itsestä tai omasta osaamisesta. Tulkitsin tehtävänannon leikkinä ja kokeiluna, sillä enhän minä varsinaisella paperiesitteellä tule koskaan myymään omia taitojani. Sen sijaan esitteen tekeminen toimi välineenä oman cv:n ydinpointtien kiteyttämiseen, sillä esitteessä ei voi käyttää pitkiä lauseita. Lisäksi askartelu oli hauskaa, ja esitteen sai tehdä vähän virnistellen.

Mielialani keveni, kun ymmärsin näinkin paljon itsestäni. Tuntuu siltä, että alppipolkuani valaiseva tähti on jälleen näkyvillä ja voin seurata sitä – että tiedän, miksi tätä kaikkea teen. Viime aikoina tästä kaikesta on välillä kadonnut merkitys, sillä ympärilläni yleistynyt paha olo ja väsymys nuortenkin tutkijoiden keskuudessa on saanut minut vahvasti epäilemään koko homman mielekkyyttä.

Tähden näkyminen jälleen aukaisi myös pään sisäisiä lukkoja. Tajusin ilmiselvän asian, ja päätin hakea kirjallisuuden sivuaineopinto-oikeutta tänä keväänä. Lähes kymmenen vuotta olen mystillisesti kieltänyt kirjallisuuden opinnot itseltäni. Kai siihen jotain perusteluja oli, mutta ne perustelut ovat kadonneet jo aikoja sitten. Pieni opintopaketti tulee hyödyttämään ansioluetteloani, mutta ennen kaikkea olen riemuissani opintojen sisältöjen vuoksi ja luulen, että saatan jopa nauttia tästä uudesta ”suorittamisesta”.

Visiot omasta tulevaisuudesta kirkastivat suunnitelmiani ja päätin, ettei osuuskuntaan liittyminen ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista minulle. Kurssilla tullaan varmastikin ennen pitkää perustamaan nuorten, akateemisten osaajien osuuskunta, mutta se ei ole minua varten, ei ainakaan juuri nyt. Silti on mielenkiintoista oppia siitä, sillä osuuskunta voi hyvinkin olla joskus tulevaisuudessa se muoto, joka helpottaa minunkin osaamiseni kaupallistamista. Ei silti nyt, kun työtä on muutenkin tarpeeksi. Vielä en kaipaa sitä.

On vaikea kuvailla prosessioppimista, vanhan kievarin tunnelmaa, takkatulta, omia pohdintoja pitkin päiviä tai edes sitä aika haavoittuneessa tilassa ollutta mieltäni joka kurssille lähti, ja ilman tätä kaikkea kontekstia lähijakson oppimistulos menettää suurimman osan täytteestään. Riittänee jos sanon, että hyvä oli. Kiukunhetkiäkin riitti, mutta niistä huolimatta tunnen itseni voittajaksi, ja olen todella todella iloinen, että päätin osallistua tälle yrittäjyys-kurssille. Seuraavaa lähijaksoa odotellessa blogiin tulee useampikin juttu kirjoista, jotka olen lukenut /aion lukea kurssin vetäjien kehotuksesta.

Mainokset