Tiedättekö mitä Jostein Gaarder puuhaa nykyisin? Muutamaan vuoteen ei ainakaan wikin mukaan ole tullut uusia kirjoja, enkä ole vielä löytänyt mitään hänen nimeään kantavia nettisivuja. Ehkä filosofi kirjoittaa teoksia harvalla tahdilla (mikä sopii hyvin), ja ehkä hän ei halua panostaa verkkomarkkinointiin (mikä on ihan ok, vaikka ei ehkä kannattavaa). Suomennoksia Gaarderin tuotannosta ei ole ainakaan tehty vähään aikaan, tai sitten olen missannut taas kerran jotain tärkeää.

Kuten monet muutkin, myös minä ihastuin Gaarderin filosofiseen kirjallisuuteen luettuani aikanaan Sofian maailman. Olin silloin lukion ensimmäisellä, juuri avaamassa ovia filosofiaan ylipäätään, muutenkin elämän ja vapautumisen kynnyksellä. Sofian maailma teki ison vaikutuksen. Sittemmin olen kuitenkin palannut Gaarderin kirjoista useimmin pieneen, nopealukuiseen teokseen Vita Brevis. Floria Aemilian kirje Aurelius Augustinukselle (Vita Brevis. Floria Aemilias brev til Aurel Augustin, 1996, suom. 1998). Pari viikkoa sitten, kun olin kiireinen ja vähän väsynyt, Vita Brevis alkoi pyöriä mielessäni päivän aikaan. Illalla kotona tein iltapalaa ja kääriydyin sohvan nurkkaan viltin alle lukemaan. Vita Brevis toimi, taas kerran, ja vei minut toiseen aikaan ja paikkaan kuin paraskin lepolääke. Kuten sanottu, kirja on nopeasti luettu toimii siksi hyvänä lääkkeenä koska tahansa.

Vita Brevis on kirjeromaani, mutta se ei kerro kirjeenvaihdosta vaan sisältää vain yhden kirjeen. Kehyskertomuksessa Gaarder kuvailee, kuinka löysi käsikirjoituksen vanhan tavaran kaupasta. Kehyskertomuksellaan ja tekstin lomaan upotetuilla selittävillä alaviitteillä Gaarder pyrkii vakuttamaan lukijan siitä, että teos on aito. Että hän todella on löytänyt kopion kirkkoisä Augustinuksen rakastajattaren kirjeestä. Gaarderin kehyskertomus on kiehtova, mutta oleellista ei ole se, uskooko siihen tai ei. Romaani toimii muutenkin.

Tunnustuksissaan Hippon piispaksi urallaan edennyt Augustinus käy läpi elämäänsä ja viittaa nuoruutensa himoihin ja huonoon elämään, johon kuului nainen ja lapsi, mutta ei avioliittoa. Vita Breviksessä ääneen pääsee tuo nainen, Floria Aemilia, joka vuosia heidän suhteensa rajun päättymisen jälkeen lukee Augustinuksen kirjaa ja kirjoittaa kirjeensä vastatakseen piispalle. Floria muistuttaa Augustinusta, ettei heidän suhteensa silkkaa himoa ollut – että piispakin tunsi rakkautta, vaikka nyt haluaakin sen kieltää.

Floria Aemilian kirje on tehokas rakenteeltaan ja tyyliltään. Se uppoaa erityisesti minun kaltaiseeni lukijaan, jolle antiikin kieli ja kirjallisuus ovat melko vieraita. En siis kykene saamaan Gaarderia kiinni virheistä, enkä haluakaan saada. Teoksen tarkoitus ei ole selvittää, oliko Augustinus inhimillinen vai harhaan johdettu, eikä tavoite ole tuomita ketään – vaikka Floria tietenkin arvostelee lujasti Augustinuksen ja etenkin tämän äidin Monican käytöstä. Ainakin minua puhuttelee eniten kirjan nimessäkin oleva sanoma elämän lyhyydestä. Meidät on tehty rakastamaan, eikä sen kieltäminen palvele ketään, ei Jumalaa eikä omaa itseä.

Vita Brevis on onnellisuutta jakava kirja. Sen luettua haluaa uskoa ihmiseen ja ihmisyyteen. Se on kymmenen vuoden ajan ollut kirjahyllyni pieni helmi, luotettava ystävä, joka auttaa aina tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti. Samanlainen luottokirja on esimerkiksi Heidi Kongäksen Luvattu, johon myös palaan aina välillä äkillisen ikävän iskiessä.

Mainokset