Muistattehan Mma Ramotswen? Hänellä on kilpailija. Ei yksityisetsivien ammatissa vaan afrikkalaisen nykypäivän arjen lempeän kuvauksen lajissa. Kirjailija Gaile Parkin on syntynyt Sambiassa ja tehnyt työtä monissa Afrikan maissa, viimeisimpänä kansanmurhan jälkeisessä Ruandassa, nimenomaan naisten ja lasten parissa. Myös Kigalin kakkukauppa (Baking Cakes in Kigali, 2009, suom. 2009) sijoittuu Ruandaan ja avaa täällä pumpulipallossa elävälle lukijalle helposti lähestyttävällä tavalla sitä, millaista elämä voi Kigalissa olla.

Parkin on käyttänyt romaaninsa aineksina varmastikin omia kokemuksiaan ja havaintojaan Ruandasta. Kirjan luvut kertovat jokainen oman tarinansa, ja monet niistä sijoittuvat naisten ja lasten arkeen, valintoihin, ammatteihin ja koulutukseen. Kansanmurha ja siitä selviäminen (miten sellaisesta voi selvitä?  – tekee välillä  mieli kysyä, kun itku painaa silmiä, vaikka kirjassa ei väkivallalla missään tapauksessa revitelläkään) ovat vain yksi teema, ja kirjassa sivutaan myös esimerkiksi koulutuksen merkitystä, tuloeroja, länsimaisten järjestöjen asemaa Afrikassa ja kielikysymyksiä. Parkin kirjoittaa myös viruksesta. Hän tuo sen esille aluksi varovasti, mutta osoittaa kirjan loppua kohti, miten iso haaste HIV on Afrikassa, ja miten kyse ei ole vain biolääketieteellisestä sairaudesta, sillä siihen on kytkeytynyt paljon kulttuurisia merkityksiä, jotka vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja sen kautta hoitoon.

Kigalin kakkukauppa kertoo vaikeistakin asioista, mutta on silti onnellinen kirja. Päähenkilö, tansanialainen Angel ei ole saanut nimeään sattumalta, sillä Mma Ramotswen tapaan hänenkin liiketoimintansa lisää onnea ja onnellisuutta lähiyhteisössä pienillä, yksinkertaisilla asioilla. Angelilla on iso perhe ja paljon tehtävää, mutta hänellä on silti voimaa olla osa yhteisöä. Toisille ei käännetä selkää, vaan apua annetaan aina tarvittaessa (ja välillä vaikka ei tarvittaisikaan), ja yhdessä koetaan yhtä lailla ilot kuin surutkin.

Tulin juuri yrittäjyyskoulutuksen lähijaksolta, ja seuraava osa on sen vaikutuksen alla pohdittua.

Angelin tapa hoitaa bisnestään on erittäin asiakaslähtöinen. Kakkua tarvitseva tulee itse Angelin luokse, mutta mestari ei tarjoa hänelle valmista pakettia, valmista kakkua. Sen sijaan jokainen asiakas istutetaan lempeästi olohuoneen sohvalle, Angel keittää vahvaa, maustettua teetä milloin ruandalaiseen, milloin tansanialaiseen tapaan, ja vasta sitten aletaan keskustella mahdollisesta kaupasta. Angel kartoittaa asiakkaan tarpeet: tarjoaa malleja onnistuneista ratkaisuista (kuvia tekemistään kakuista) ja kyselee, millaiseen juhlaan kakku tulee, kuka on sankari ja mikä on juhlan aihe ja niin edelleen. Asiakkaan toiveet kirjoitetaan aina ylös, ja  Angelilla on kakkutilauslomake jokaista asiakaskontaktia varten. Vasta lopuksi keskustellaan hinnasta (joka myös kirjataan lomakkeeseen). Angel punnitsee jokaisen kakun hintaa erikseen: valkoisilta vapaaehtoistyöntekijöiltä ei oteta kallista maksua, koska heillä ole tuloja, eikä naapurin köyhä perhe voi myöskään maksaa paljoa. Sen sijaan esimerkiksi YK:ssa töissä olevan naapurin kakut ovat aina melko kalliita, koska hänelle laskun suuruus ei merkitse mitään. Angel on myös tarkka työetiikastaan: vaikka hän ei pidä kaikista asiakkaistaan, eivätkä kaikki tilaukset ole miellyttäviä, hän tekee aina silti ensiluokkaisen kakun.

Ammattitaitoinen yrittäjä, sanoisin.