Pari viikkoa sitten juttelin Helsingissä erään ystävän kanssa urasuunnittelusta ja urasta. Keskustelu oli valitettavan lyhyt (voi kellokortin voimaa!), mutta herätti minussa paljon ajatuksia, joita olen hautonut itsekseni ja puhunut myös ympärillä oleville.

Perusviesti oli se, ettei kannattaisi ajatella tulevaisuuden työmaataan ”urana”, siis uran käsitteen avulla. Urahan on mielikuvissa jotain lineaarista ja ennen kaikkea nousujohteisesti suoraa putkea. Mutta eihän elämä ole sellaista, enkä usko että kovin moni haluaisikaan elämän olevan suora alumiiniputki ylöspäin.

Mieluummin kuin uraa, kannattaisi käyttää vaikkapa ihan oman tulevaisuuden käsitettä. Urasuunnitelmien sijaan voisi miettiä, mitä minä haluaisin tehdä työkseni, miten työ ja vapaa-aika olisivat hyvin tasapainossa, ja millaista työelämää haluan ollakseni onnellinen. Millainen olisi hyvä työ minun kannaltani?

Viime aikoina olen myös kironnut tätä kaupunkiani… Viihdyn täällä, haluaisin asua täällä, mutta ainakin humanistiselle tohtorille (maisterista puhumattakaan) täällä on hyvin rajoitetusti töitä. Kuulen jatkuvasti uutisia eri aloja edustavista kavereistani, jotka ovat muuttaneet työn perässä pääkaupunkiseudulle. Yksi kerrallaan, mutta sinne silti.

Mikä ihme tätä kaupunkia vaivaa? Jyväskylä yrittää pitää yllä nuorekasta imagoa, mutta ei pysty pitämään nuorta, korkeasti koulutettua väkeä, parhaassa veronmaksuiässä ja -kyvykkyydessä olevaa, kuluttavaa ja siksi hyödyllistä kansalaisjoukkoa. Tai ehkä työt vain ovat jollain muulla aloilla.

Kuten joulun alla kirjoitin, osallistun tänä vuonna Yrittäjäksi yliopistosta -hankkeen koulutukseen. Siitä on apua yrittäessäni keksiä keinon työllistää itseni niin, että voisin kahden vuoden kuluttua edelleen asua Jyväskylässä tai lähiseudulla. Että voisin rakentaa tulevaisuuttani (huom, en uraa!) edelleen tässä maakunnassa, jossa olen onnellinen. On mielenkiintoista, miten vähitellen alan jo lämmetä ajatukselle ainakin osa-aikaisesta yrittäjyydestä. Vielä en tiedä, mitä kaikkea se voisi olla, mutta jo nyt, parin kuukauden jälkeen, huomaan katsovani maailmaa ja mahdollisia työllistymiskeinoja leveämmällä skaalalla ja rohkeammin.

Eniten tässä auttaa se, että koulutuksen kautta olen saanut oman solun, keskusteluryhmän ja viitekehyksen, jonka piirissä tällaisesta voi puhua. En tarkoita, että kollegat tai ystävät torjuisivat yrittäjyys- tai työllistymiskeskustelut, vaan että tässä porukassa yrittäjyys-ajatuksella leikkiminen, oman osaamisen tunnistamisen haasteet ja mahdollisuudet ovat juuri se tärkein puheenaihe. Monitieteistä soluamme yhdistää juuri se, ettemme tiedä mitä osaamme. Hyvä lähtökohta onkin yhteinen tavoite selvittää sitä ja pohtia myös, voisiko osaamistamme ehkä joskus myydä, yhdessä tai erikseen.

Koulutuksen toinen lähijakso on reilun viikon kuluttua. Se toivottavasti antaa edelleen ja entistäkin vahvemmin eväitä oman osaamisen tunnistamiseen. Ainakin odotan saavani viettää haastavan ja innostavan kaksi- ja puolipäiväisen hyvässä seurassa.

Sitä ennen kuitenkin vielä piinallinen ja ihana laitoksen talviseminaari.

Mainokset