Arjen valopilkkuja ovat kyllä naistenlehdet. Minulla on tapana lukea syödessäni ainakin silloin, kun juttukumppania ei ole, ja värikkäät aikakauslehdet korvaavat puhetoverin vallan hienosti.

Ainoa kestotilaukseni on Kodin kuvalehti. Se tasapainoilee ihastuttavasti kaikkien eri kiinnostuksen alojeni välillä sisustuksesta ulkonäköön ja ruoanlaittoon, ja pidän sen useimmiten melko tervejärkisestä suhtautumisesta elämään. Tänä vuonna minun on kiristettävä budjettia monesta kohtaa, mutta ei Kodin kuvalehdestä sentään. Kahden viikon välein ilmestyvä annos parantaa elämänlaatuani roimasti.

Viime kesän heikko hetki puhelinmyyjän soittaessa sai minut tilaamaan puoleksi vuodeksi Sport -lehden. Idea on ollut ihan hullu, sillä enhän minä edes urheile! Olin kuitenkin selaillut lehteä välillä siskon luona ja ajattelin vain kokeilla. Tilaukseni on nyt päättymässä, ja tiedän jo, mitä vastaan lähiaikoina takuuvarmasti soittavalle puhelinmyyjälle: Sport on kyllä ihan kiva, mutta aivan liian urheilullinen minun elämääni. Harvoin innoistuin sen jutuista, enemmänkin pyörittelin silmiäni kaiken sportti-intoilun vuoksi, ja väsyin myös ylitrimmattuihin malleihin. Kuitenkin: juuri tänään Sport yllätti viimeisellä numerollaan, joka oli loistava! Lehdessä oli hyvä, tarpeellinen ja hyvin rakennettu juttu oman kehon hyväksymisestä, valoisa ja kannustava artikkeli retkihiihdosta ja mielenkiintoista faktaa nälän muodostumisesta. Varsin kiinnostuneena luin myös jutun käsipalloilija Katja Nybergistä, josta olin just vähän aikaa sitten kuullut kerrottavan. Ja Aino-Kaisa Saarisen kommentti tukkatyylistä kertovassa jutussa pelasti kyllä päivän: ”Kun katselin nauhalta Otepään maailmancuppia, en voinut olla huokaisematta joissakin kohdin, että voin kun mun ponnari menee vauhdissa hienosti!” Niin että ovat ne mestariurheilijatkin joskus turhamaisia! Myös monet lehden pienemmät jutut osuivat tällä kertaa hermoon. Koko puolen vuoden tilaukseni paras lehti osui nyt viimeiseen kertaan.

Siskoni kanssa tilaamme puoliksi Maku -lehteä. Maku voisi ehkä olla ruokalehtikartalla samaa kuin Sport urheilulehdissä: vähän lähempänä tavallista tallaajaa kuin hifistelylehdet, mutta silti haasteita esittävä. Maku -lehden lukeminen on aina nautinto, vaikka Sportin tavoin Makunkin ohjeet menevät välillä yli tarpeideni, taitojeni ja motivaationi.

Näiden lisäksi minulle tulevat yhdistyksiin kuulumisen vuoksi ainakin kulttuurilehti Hiidenkivi ja Kalevalaisten Naisten Pirta. Molemmat toimivat hyvin myös aamiaislukemisena, sillä teemoiltaan ne usein virittävät ajatuksia jo kohti tutkimuskenttäni ihmisiä ja aiheita – vähintäänkin siksi, että kirjoittajissa tai avustajissa on yleensä tuttuja nimiä.

Niin sanotut ilmaislehdet ovat ihan kivoja, vaikka harvemmin säväyttäviä, ja ammattiliitonkin lehden Acatiimin silmäilen aina läpi. Minulle tulevista lehdistä vain yksi menee yleensä lukemattomana paperinkeräykseen, ja se on valitettavasti myös vähän hinnakas. Kyse on Koiramme-lehdestä, joka minulle tulee Kennelliiton jäsenyyden vuoksi. Kuten aiemmin olen kertonut, olen asunut koirani kanssa jo melkein kymmenen vuotta eri osoitteessa, mutta en silti osaa luopua Kennelliiton jäsenyydestä – se liittyy niin kiinteästi Murreen. Lehti saa siis tulla niin kauan kuin Murre on.

Sport-lehdet ja Kodin kuvalehdet säästän siskolle luettavaksi ja joitakin olen vienyt näytille työyhteisön kahvihuoneeseenkin. Maku -lehden joka numero tallennetaan yhteistyössä siskon kanssa, ja yhteistilauksesta johtuen niillä nyt jo onkin ainakin kaksi lukijaa. Hiidenkiveä ja Pirtaa olen joskus vienyt äidille, joka kuitenkin totesi, ettei oikein enää ehdi lukea uusia lehtiä… Lisäkierrätys lehdille siis olisi ihan hyvä juttu, sillä turhan moni lehti menee vain yhden silmäparin silmäilyn jälkeen paperinkeräykseen.

Mainokset