Syksyllä kävin Didrichsenin taidemuseossa hienossa Reidar Särestöniemen näyttelyssä. Särestöniemen elämäntarina ja ennen kaikkea taide tekivät vaikutuksen, ja ovat pyörineet mielessä pitkin loppuvuotta. Nyt työviikolla Kittilässä tajusin olevani parinkymmenen kilometrin päässä Reidarin synnyinkodista Särestöstä – sinne, totta kai!

Matka museoon vei syvemmäs ja syvemmäs metsään. Usko meinasi loppua välillä, kun tie vain kapeni pilkkopimeässä kaamoksessa. Hyvin opasteita kuitenkin oli, ja pääsimme perille. Luulin tulevani vierailulle jonkin vanhan torpan tai maalaistalon kaltaiseen paikkaan, jossa Reidar olisi sitten hengessä läsnä, mutta Särestö oli paljon enemmän.

Oli siellä toki vanha Särestö, missä Reidarin perhe on asunut – hienosti museoksi muunnettu vanha torppa. Mutta lisäksi paikalla oli upea galleriarakennus, kahvila ja korkeimmalla paikalla Reima ja Raili Pietilän suunnittelema ateljee ja Reidarin viimeisten vuosien asunto. Lipun hintaan sisältyi opastus, mikä oli ihan kiva. Olimme sen päivän ainoat asiakkaat, ja näin paikalla ainakin neljä työntekijää.

Didrichsenin näyttelyssä oli enemmän Reidarin töitä esillä. Särestöniemi-museossa oli toki taidettakin esillä erityisesti galleriassa, mutta ennen kaikkea se on taiteilijakoti. Siskolta kuulin syksyllä meheviä anekdootteja kulissien takaa, mutta kittiläläiseltä oppaalta niitä ei herunut, vaikka vähän yritin kyselläkin. Reidarin homoseksuaalisuus kyllä mainittiin, mutta ei sitä, että Särestössä olisi sellaista tapahtunut (”niillä ulkomaanmatkoilla sai sitten käyttäytyä vapaammin”). Kekkosen vierailusta sen sijaan kerrottiin, ja siitä oli valokuviakin esillä. (Kekkonenkin on saunonut gallerian hienossa saunassa.) Ylipäätään taitelijakodissa esitetty kuva Reidarista oli siloisempi, ihailevampi ja paljon suppeampi kuin Didirichseniltä saamani rosoinen ja juuri siksi erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä hahmotelma. Ehkä taiteilijan kotipaikkakunnalla halutaan luoda erilaista taiteilijakuvaa, sillä onhan Reidar kuitenkin yksi kuuluisimpia kittiläläisiä, varmaan yksi kuuluisimpia Lappia kuvanneita taiteilijoita ikinä.

Reidar maalasi lattialla. Ateljeen puulattiaa varjellaan, etteivät Reidarin maalausjäljet kulu pois.

Reidar-parka, ajattelin, kun kuulin hänen kaamosahdistuksestaan. Pimeä painoi taiteilijaa, ja siksi hän matkusti ympäri maailman aina pahimman kaamoksen aikaan. Ja silti: kun lähdimme ateljeesta kohti vanhaa Särestöä, lumisade oli lakannut ja pilvet hajonneet. Kuu ja tähdet valaisivat koko alueen niin, että mukaamme annettu taskulamppu oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Myös kaamosillan pimeysasteilla on suuria eroja, ja eilen oli ihastuttavan kaunis ja valoisa ilta. Voi Reidar – miten tämä valo on voinut ahdistaa sinua?

Haluaisin Särestöön uudestaan ruskan aikaan, tai joskus kun olisi vähän valoisampaa kuin nyt. Aivan talon vierestä kulkee Ounasjoki, ja paikata näkyy useita (ellei kaikki?) Ylläksen tunturien huiput. Luonto on Reidarin taiteessa keskeistä ja luulen, että häntä ymmärtääkseen pitäisi nähdä Särestö kokonaisuutena. Kaamos on osa Lapin luontoa, mutta olisi kiva silti nähdä myös maisemat. Haluaisin myös käydä siellä siskoni kanssa, ja uskoisin hänen myös tykkäävän paikasta, sillä häneltä olen oppinut kaiken mitä Reidarista tiedän, ja oppinut myös toteamaan eri sävyllä eri kohdissa: voi Reidar!

Kiitokset kuskiksi lähteneelle, ja vilpitön vierailusuositus kaikille Kittilässä asuville tai kävijöille! Lapissa on muutakin kuin hiihtokeskuksia.

Advertisements