Aurinkoa karkuun

Matkustin Lappiin bussilla. Auto lähti pimeästä, juuri yön pikkujouluista hiljentyneestä kaupungista. Talvinen nelostie oli pimeä, ja nukahdin jo ennen kuin päästiin Suur-Jyväskylän rajojen ulkopuolelle. Havahduin bussiin liikkeeseen aina kaupungeissa tai muissa pysähdyspaikoissa. Kaikkialla oli jouluvaloja. Paikkakuntien nimet eivät sano minulle juuri mitään, mutta nyt ainakin tiedän, että myös esimerkiksi Pihtiputaalla on koristeinen joulukatu.

Auto kulki kaamoksessa. Kärsämäessä oltiin sinisessä hetkessä – melkein valoisaa, mutta ei kyllä nyt kuitenkaan. Oulussa aurinko oli noussut, ja loisti matalalla, juuri ja juuri näkyvissä. Sen kirkkaus tuntui vain korostuvan pakkassäässä. Talvinen päivä oli juuri omimmillaan. Nukahdin jälleen, ja havahduin seuraavan kerran lähellä Kemiä. Silloin aurinko oli jo laskenut. Rovaniemellä matka etenikin jälleen sinisyydessä, joka vaihtui nopeasti täyteen pimeyteen.

Viime aikoina olen taas hautautunut töihin. Viime viikko oli kaikkein pahin, ja olin välillä niin väsynyt, että itku meinasi päästä pienimmistäkin vastoinkäymisistä ihan vain uupumuksen herkistämänä. Tiuskin ystäville tai olin muuten vain ärtyisä. Monta kertaa lohdutin itseäni ajattelemalla, että jos kestän sunnuntaihin, kaikki helpottuu. Kunhan aikaisin sunnuntaiaamuna järjestän itseni Lappiin vievään bussiin, saan sen jälkeen nukkua lähes puoli vuorokautta. Saan nukkua koko matkan kaamokseen. Ja sen tein: nukuin  bussin hyrinässä kuin, noh, väsynyt tohtorikoulutettava. Nukuin ja nukuin vain nukahtaakseni uudelleen.

Yhdentoista tunnin bussimatka (yhdellä vaihdolla) päättyi Kittilän linja-autoasemalle. Olen keskellä syvempää kaamosta kuin koskaan ennen olen saanut kokea. Vierailen siis ystävän luona. Reilun viikon oleskelusta on tarkoitus tehdä yhdistelmä työviikkoa ja (kaivattua) lomaa. Olen vähän jumissa kirjoittamisen aloituksen kanssa ja toivon, että paikanvaihdos auttaa asiaan. Työtavoite on silti asetetettu kohtuulliseksi, ja jokunen varsin tärkeä sisältö paikantuu esimerkiksi ladulle, Leville ja yhden parhaista ystävistä seuraan.

2 kommenttia artikkeliin ”Aurinkoa karkuun

  1. Kuulostaa ihanalta! Olen aina halunnut nähdä Lapin kaamoksen, mutten ole vielä nähnyt. Mikähän siinä edes kiehtoo? 🙂 Nauti kaamoksesta, Lapista ja laduista! 🙂

    1. Pimeys on jännä ilmiö. Totta kai päivällä on hetken aikaa valoisaa, tai ainakin hämärää, jota paremman puutteessa sanotaan valoisaksi. Pään sisäinen kelloni on vähän sekaisin siitä, että pimeä tulee jo kahden aikaan iltapäivällä. Mutta ei se ahdista, ei yhtään.

      Valitettavasti on ollut niin kylmää, että toistaiseksi olen hiihtänyt vain kerran. Ja näyttää siltä, että siihen hiihtämiset jäävät – viikonloppuna on taas yli 20 astetta pakkasta. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.