Tänä aamuna luin elämäni toiset referee-kommentit. Sain kuulla jo eilen paluumatkalla Turusta, että kommentit ovat saapuneet, mutta en uskaltanut avata sähköpostia enää illalla. Tänään olinkin sitten jo enemmän utelias ja jännittynyt kuin peloissani.

Referee tarkoittaa asiantuntija-arvioijaa, joka lukee tekstin ja antaa siitä kommentteja. Yleensä akateemisessa maailmassa referee-kommentit saadaan ainakin toiseen suuntaan nimettömästi (kirjoittaja ei tiedä, kuka hänen tekstiään arvioi),  mutta usein käytetään myös niin sanottua double-blind -menettelyä, jossa sekä arvioitsijan että kirjoittajan henkilöllisyys salataan. (Kotimaassa ainakin piirit tosin ovat niin pienet, että arvioija varmasti aina tietää, kenen työtä lukee, ja aika usein kirjoittajatkin arvaavat refereensä henkilöllisyyden.) Vaikka refereet ovat yleensä vankkoja asiantuntijoita ja kokeneita kirjoittajia, he eivät ihan aina ole kuulleet niin sanotusta hampurilaismallista palautetta antaessaan. Minua on useaan kertaan varoitettu siitä, että refereiden lausunnot voivat olla todella rankkaa luettavaa, ja ”niitä ei sitten pidä ottaa henkilökohtaisesti, ne ovat vain tekstin parhaaksi”. Eli toisin sanoen: älä nyt sitten kovin montaa päivää itke, kun lausuntosi saat. Olen ennenkin (ainakin täällä, ehkä muuallakin) kirjoittanut  akateemisen maailman palautteen antamisen ongelmista, kuinka ne hyvät puolet jäävät usein sanomatta.

Tänä syksynä olen saanut kahta artikkeliani koskevat referee-lausunnot, enkä ole vielä kuollut. Itse asiassa olen varsin hyvin hengissä, paljon paremmin kuin kaikkien varoitusten jälkeen uskoinkaan olevani. Olen siis kirjoittanut tänä vuonna kaksi artikkelia, mutta koska kumpaakaan ei ole vielä julkaistu, en kerro niiden sisällöstä tai julkaisutahoista sen enempää – vielä.

Ensimmäisen artikkelini referee-lausunto oli erittäin rakentava, hampurilaismalli oli hyvin hanskassa, eikä asiantuntija kritisoinut artsuani mitenkään kovasanaisesti. Sen sijaan hän ehdotteli lisää kirjallisuutta, osoitti kohtia joissa oli ilmaa, avasi uusia näkökulmia käyttämiini lähteisiin ja pyysi selventämään joitakin käsitteitä. Ei yhden yhtä ilkeää sanaa! Olin todella kiitollinen näin hyvästä avauksesta matkallani refereiden maailmaan.

Tänään avaamani, toista artikkelia koskevat lausunnot tulivat ison kustantajan välityksellä, ja tiesin odottaa tiukkasanaista tekstiä. Kaksi kollegaa, joiden kanssa olemme tätä kirjaa tehneet, varoittivat jo eilen, että rankkaa on, lausuntojen yhteispituuskin lähes kymmenen sivua. Ehkä odotin jotain ihan kauheaa, sillä kun luin tekstiä, olin lähinnä helpottunut: eihän tässä nyt mitään hätää ole. Omaa artikkeliani koskeva lausunto oli lyhyt ja asiallinen. Olen noin 95 prosenttisesti samaa mieltä refereen kanssa, ja kommentit varmasti tekevät artsustani paremman. (Kirjan yhteistä osuutta koskevat lausunnot olivatkin sitten vaativampia, mutta keskityn tässä nyt vain omaani.)

Olen tainnut olla varsin onnekas, sillä edellä kerrottujen kahden artikkelin referee-arvioinnin jälkeen olen edelleen ihan ehjä. En ole itkenyt niiden vuoksi, enkä aiokaan itkeä. Olen yleensä aika huono ottamaan vastaan palautetta, mutta ehkä pärjään paremmin kirjallisen kuin suullisen palautteen kanssa. Olen tänä syksynä saanut osakseni hyvää palautetta, ja kirjoituksiani on jopa niukkasanaisesti kehuttu. Jännittämäni ekat tiukat referee-lausunnot on siis täten vastaanotettu, enkä vielä siis joutunut kohtaamaan näitä ilkeämielisiä, henkilökohtaisia loukkauksia lähettäviä ”asiantuntijoita”. Olen iloinen, helpottunut ja onnellinen. Ensimmäinen artsuni on jo aikapäiviä sitten korjattu refereen ehdotusten mukaan, toisen työstäminen alkaa lähiaikoina. Työ on siis vielä tekemättä, mutta se tiukin paikka, lausunnon lukeminen, on kuitenkin selvitetty.

Huonoista ja rankoista referee-kokemuksista puhutaan enemmän kuin näistä hyvistä. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia kokemuksia lukijoilla on asiantuntija-arvioista: onko kaadettu kakkaa niskaan vai onko annettu palaute ollut asiallista? Tietenkin soisi, että kaikkien yhteen ääneen tuomitsevat ilkeät refereet vähenisivät sukupuuttoon asti, ja että käytänteet muuttuisivat kauttaaltaan rakentavammiksi.

Mainokset