En keksi parempaa sanaa kuvaamaan kulunutta viikkoa kuin harmaa. Maailma on sään puolesta ollut varsin tasaisen tappavan harmaa, mutta myös pääni sisällä on ollut varsin harmaata.

Välillä se vaan on tällaista, työn tekeminen. Asiat eivät huvita, eivät suju, takkuavat. Sähköposteihinkin vastaaminen tuntuu nihkeältä, puhumattakaan siitä, että saisi jotain ”oikeaa” tehdyksi. Ajatukset karkaavat, tai eivät ainakaan pysy aiheessa. Tulevaisuus pelottaa, enkä usko itseeni. Koska tulosta ei synny, on riittämätön ja huono olo. Pienetkin asiat ärsyttävät ja pahoittavat mielen. Olo on vetämätön ja laiska, aamuisin on vaikea herätä, ja illalla väsyttää.

Harmaa viikko on myös sosiaalisuuden ja epäsosiaalisuuden yhteen kietoutumista. Yhtä aikaa tekee mieli olla yksin, kun kaikki muut ovat niin vieraannuttavan tehokkaita, iloisia tai äänekkäitä, mutta samaan aikaan yksin oleminen on kaikkein tylsintä, ja väkisinkin huomaan hakeutuvani kahvihuoneeseen, kahvilaan, lounaalle, minne vain missä on ystäviä ja kavereita.

Torstai  oli tämän harmauden huipentuma. Tulin yhdeksältä yliopistolle, ja neljään mennessä olin tehnyt aktiivisesti töitä kaksi tuntia. Muun ajan vain tuijotin ikkunasta ulos tai istuin kahvihuoneessa valittamassa. Työkaveri sanoi tätä olotilaa tai tällaisia päiviä luovaksi joutilaisuudeksi. Tutkimustyö vaatii välillä luovan joutilaisuuden päiviä, sillä kukaan ei jaksa tahkota tätä hommaa aktiivisesti koko ajan, katkoksia on pakko olla, ja luova joutilaisuus on yleensä sitä aikaa, jolloin ajatukset kypsyvät päässä. Minun päässäni ei kyllä tällä viikolla ole kypsynyt yhtään mitään järkevää, mutta ajatus luovasta joutilaisuudesta lohduttaa vähän.

En kuvailisi harmaata viikkoa masentuneeksi, sillä lyhyitä itsesäälin hetkiä lukuunottamatta olen kuitenkin ollut ihan ok kunnossa. Tunnen itseni riittävän hyvin tietääkseni, milloin masennun oikeasti. Tämä on vain tällaista harmautta, kun mikään ei tunnu miltään.

Harvardin tutkijoiden mukaan keskittymiskyvyn puute aiheuttaa pahaa mieltä. Jos ihminen ei pysty keskittymään siihen, mitä on tekemässä, vaan antaa ajatusten harhailla kaikenlaisissa haaveissa, hän tuntee itsensä onnettomaksi. Kiitti – huippututkijat sanoivat jälleen sen, minkä minäkin olisin voinut kertoa koska tahansa ihan arkikokemuksen pohjalta.

Onneksi viikko päättyi vähän värikkäämpään perjantaihin. Käytin melkein koko eilisen päivän selaten Women’s History Review’n vanhoja numeroita ja nappaillen sieltä artikkeleita luettavaksi. Innostuin oikein, vaikka tajusinkin, ettei lähes kymmenen artikkelin löytäminen riitä – ne pitäisi myös lukea, kehvatsu. On silti lohdullisempaa löytää kymmenen artsua kuin kymmenen kirjaa, noin luku-urakan määrää ajatellen. Eilen illalla oli työkaverin hauskat tuparit, joista kotiuduin ihastuttavan ajoissa. Viikonloppu myös jatkuu värikkäästi tänään (sirkusnäytöstä, päivällisvieraita ja Aladdin) , ja toivottavasti harmaus vähitellen katoaa myös pääni sisältä.

Sunnuntaina lähden Turkuun, tapaan ystäviä taas pitkästä aikaa. Maanantaina Turussa on seminaari, joka mielenkiintoisen sisältönsä lisäksi antaa minulle odotetun (teko)syyn käydä entisessä kotikaupungissa.

Advertisements