Kaupunginkirjastolla alkoi tänään kaksipäiväinen poistokirjojen myynti. Ihana, kenen tahansa kirjojen keräilijän tapahtuma! Monena vuonna se on sattunut päällekäin kirjamessujen tai jonkin muun menon kanssa, mutta tällä kertaa kävi tuuri ja minäkin pääsin osallistumaan parin vuoden tauon jälkeen.

Aikuisten romaanit maksavat poistohinnastossa euron kappale, lastenkirjat 50 senttiä. Myytävänä on myös tietokirjoja ja lehtiä, äänikirjoja ja vaikka mitä. En ehtinyt ottaa selvää kaikesta, sillä visiittini oli vain parinkymmenen minuutin mittainen. Minulle kävi perinteiset: olin varannut vain 12 euroa rahaa, ja 15 minuutin ja vasta puolentoista pyödän kiertämisen jälkeen (!) suusta pääsi hiljainen uikutus, kun tajusin kantavani jo mukanani enemmän kuin mihin minulla on varaa, ja vielä niin paljon olisi ollut… Myyjäisvierailun rajaaminen budjetilla oli silti tehokasta, sillä muuten olisin ostanut enemmän kuin jaksan kantaa. Onneksi tapahtumassa käy maksuvälineeksi vain käteinen.

Niinpä vain pintapuolisesti silmäilin loppuja pöytiä ja asetuin sitten nurkkaan lajittelemaan saalistani: ehkä-pino ja ehdottomasti kyllä -pino tasoittivat kirjat ja 12 romaani lähti tänään mukaani. Mieli tekisi vielä käydä etsimässä joulu- ym. -lahjoja läheisille, mutta saa nähdä, ehdinkö.

Sain itselleni monenlaista: kolme Kiekkomaailmaa, yhden Anne Brontën, yhden Waltarin, Anne Tylerin ja Doctorowin, erilaisia satuja ja tarinoita eri puolilta maailmaa ja isänpäivälahjan.

Raahatessani kirjakassia yliopistoa kohti mietin, että kirjamyynti järjestetään kyllä oivalliseen aikaan. Harmaassa, mahdollisimman ankeassa marraskuussa en juuri voi keksiä parempaa tekemistä iltaisin kuin sytyttää kynttilät, keittää kupillinen teetä tai kaakota ja sukeltaa kirjan kanssa toiseen maailmaan, toiseen seikkailuun. Teki kovasti mieli jättää työpäivä väliin ja palata saman tien kotiin lukemaan koko päiväksi, mutta tietenkään en tehnyt niin, tietenkin olin järkevä ja kunnollinen ja pakersin jotain mukatyötä koko päivän. Viikonloppua odotan jo kovasti, silloin aion lukea ja neuloa ja laittaa ruokaa ja tavata ystäviä ja ja… Kaikkea hyvää.

Advertisements