Minä nautin syntymäpäivistäni. Vaikka 30-vuotispäivä tikittää jo nurkan takana, olen yhä vain lapsellisen innoissani lahjapaketeista ja synttäriherkuista. Viime vuonna läheisen yllättävä poismeno teki syntymäpäivän aamusta itkuisen, ja se on ollut mielessä tällä viikolla paljon. Suru on läsnä, aina vain, enkä vieläkään ole lakannut näkemästä ystäväperheeni teini-ikäistä poikaa vastaantulevissa, samanoloisissa pojanklopeissa. Suru ei koskaan katoa, mutta se ei silti kaada kaikkea alleen, ja onneksi olen saanut nähdä elämän voittavan tässäkin perheessä.

Tänä vuonna syntymäpäiväni ei ollut itkuinen, vaan ihanan arkisen hyväntuulinen. Herättyäni tukka vain vähän kipeänä keräsin kaikki viikon aikana tulleet kortit ja paketit sänkyyn, otin kulhoon viimeisen palan aiemmin viikolla nautittua jäätelökakkua, kutsuin Papun mukaan aamiaiselle ja peittoon kääriytyen söin jäätelökakkua ja availin lahjojani. Se oli luksusaamu, jos mikä.

Aurinko on tänään paistanut kirkkaan siniseltä taivaalta. Tällaista syyssäätä olen kaivannut, kun tuntuu että tänä syksynä on ollut harmaata kohtuuttoman paljon. Kävin päivällä työhuoneella tekemässä vähän työjuttuja, koska olen jäljessä aikataulustani. Enemmänkin olisi pitänyt tehdä, mutta kiirehdin kotiin leipomaan kakkua. Kummityttöni tuli äitinsä kanssa käymään, ja sitä arvostan suunnattoman paljon, sillä muutaman viikon ikäiset kaksoset kyllä pitävät perheen ihan riittävän kiireisenä ilman epämääräisiä synttärisankareitakin. Sitten kuuntelin äänikirjaa ja silitin monen viikon ajalta kertyneen pyykkikasan, nyt kun kerrankin oli aikaa enkä ollut väsynyt muista asioista. Aikamoista kotityöhemmottelua.

Syntymäpäivätarjoilut ovat tänä vuonna juurespainotteiset. (Anteeksi spoilaus, jos joku olisi jostain syystä halunnut säästää yllätyksen huomiseen.) Kuorrutusta vaille valmiina odottaa keittiössä punajuuri-suklaakakku, jonka vien kahvihuoneeseen huomenna. Illansuussa on muutama ystävä tulossa tee-/kahvikutsuille, jossa tarjolle tulee kesäkurpitsaskonsseja ja puolukka-porkkanamuffineja (joiden ohje ei ole verkossa, joten en voi linkittää). Iloisinta on tarjota vieraille teetä itselleni lahjaksi ostamastani Arabian Suvanto-sarjan teepannusta.

Vaikka aloitin kertomalla lahjojen avaamisen riemusta, on syntymäpäivän merkitys minulle kuitenkin suurimmaksi osaksi muissa asioissa. On ihanaa leipoa herkkuja vieraille, on ihanaa herkutella taas jollain tekosyyllä, on ihanaa ajatella, että yksi päivä vuodessa on juuri minun, ihanasti minun. Päiväsin Koneen säätiön apurahahakemukseni syntymäpäiväkseni – ehkä se tuottaa tulosta paremmin?

Ja vielä yksi asia, joka on tehnyt tästä viikonlopusta yhtä suurta ilon ja onnen aikaa. Perjantaina tulivat Suomen Akatemian hankekierroksen tulokset. Ei, en saanut henkilökohtaisesti senttiäkään, mutta 1950-luvun tutkimuksen hanke laitokseltamme sai rahoituksen. Kyseinen 1950-luvun arkea, nostalgiaa ja representaatioita purkava historian, etnologian ja folkloristiikan tutkimushanke on minulle kuin oma lapsi, sillä se on syntynyt minun ja kollegani ideasta, ja olen ollut joka vaiheessa tekemässä ja rakentamassa tutkijaverkostoa ja yhteistyötä museoiden kanssa sekä hakemassa hankkeelle rahoitusta eri suunnista. Että idea kasvoi ja kantoi näin pitkälle – se on riemullista! Akatemian hakemuksessa en ollut mukana, sillä Akatemia rahoittaa senior- ja post doc -tutkijoita, enkä ole vielä siinä vaiheessa, että voisin hakea niitä rahoja. Mutta hankkeessa sai väitöksen jälkeisen tutkimuksen rahoituksen kaksi läheistä kollegaa, joiden puolesta iloitsen. Ja olen yhtä suurta, isoa hymyä sen vuoksi, että hankkeemme oli näin hyvä, että ideaamme uskottiin Akatemiassa asti, kun minä jo aloin menettää uskoani. 1950-luvun tutkimus, hyvähyvä!

Niin että se kakku on omistettu yhtä hyvin minun syntymäpäivälleni kuin 1950-luvun tutkijoillekin.

Mainokset