Vietän tulevan lauantain Tampereella, Työväenmuseo Werstaalla ensimmäisillä Työväenkirjallisuuden päivillä. Tule sinäkin!

Esiintymässä päivässä ovat muun muassa Hannu Salama, Leena Lehtolainen, Mikko Rimminen ja Erkki Tuomioja. Haastattelujen lisäksi luvassa esimerkiksi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran uusimman vuosikirjan Lukeva ja kirjoittava työläinen (toim. Kirsti Salmi-Niklander, Sami Suodenjoki ja Taina Uusitalo) julkistaminen.

Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ja monin tavoin mukava lauantai. En ole ennen osallistunut kirjallisuuspäiville, vaan kirjatapahtumista tuttuja ovat tähän asti vain kirjamessut. Lauantai tulee olemaan hauska sekoitus vapaa-aikaa ja työhön liittyviä asioita – mutta painottaen lomailua ja rentoutumista, sillä minulla ei ole mitään velvoittavaa tehtävää tapahtumassa. Menen päiväksi Tampereelle ihan vain nauttimaan työväenkirjallisuuden päivästä. 😀

Mainokset