Käväisin Tampesterissa konferenssissa. Viikonloppuun asti käynnissä oleva Reusing the Industrial Past on melko suuri, lähes 400 osanottajan tiedetapahtuma, jossa kohtaavat museoihmiset, arkeologit, rakennusperinnön tutkijat sekä teollisuushistorian tutkijat. Ja olimme siellä mekin, minä ja riihimäkeläistynyt (entinen ohiolainen) kollegani, kaksi etnologia historiantutkijoiden keskellä.

Reissu meni tosi hyvin, ja Tampereen konffasta jäi hirmu hyvä mieli.Työryhmämme Gender, Industry and Technology neljä esitelmään toimivat hyvin yhteen, ja keskustelu oli vilkasta, mutta ei liian vaikeaa. Olin erityisen kiitollinen työryhmän nuoren saksalaisen puheenjohtajan panoksesta, ja kävin erikseen kiittämässä häntä lopuksi.Taas sai huomata, että puheenjohtajalla on iso merkitys työryhmän onnistumisessa! Kuten ehkä muistatte, Prahassa session chair oli varsin huono.

Työryhmän jälkeen tuntui, että loistin taas valoa sisältäpäin: pientä itsetunnon nostatusta kaipasinkin, sillä huolimatta yrityksistäni kääntää kaikki hyväksi, jäi minulle Prahan konferenssin työryhmävaikeuksista aika paha mieli ja epäonnistunut olo. Silloin olin tehnyt huolella hyvän paperin ja petyin sen kanssa. Nyt Tampereelle tullessa kiemurtelin häpeästä, kun tunsin esitelmäni olevan aivan surkea, hätäisesti kokoon kyhätty, pinnallinen tekele. Mutta ehkä se ei ollutkaan, tai ainakin se esiintymisosuus siitä meni ihan hyvin (vaiks kädet tärisikin). Ja vaikka en kauhean syvää tai abstraktia analyysia esittänyt, muistelukerronnallinen sisältö upposi yleisöön kohtalaisen hyvin. Sitäpaitsi: sota-aika kiinnostaa, ja muistitietolainaukset ovat aina yleisötäky.

Ai niin, esitelmäni aihe varmaan kiinnostaa teitäkin. Puhuin Tampereella sukupuolten välisistä suhteista kertovasta muistitiedosta tehdastyöstä 1940-luvulla (Oral history of gender relations in Finnish factories in 1940s). Toisien sanoen kerroin ensin käyttämäni aineiston synnystä ja käytöstä, ja sitten annoin tulla aikamoisen määrän aineistolainauksia (joiden kääntämisessä Nannander oli korvaamaton apu!). Teemoja olivat esimerkiksi sodan alku ja sodan päättyminen naisten tehdastyön kannalta, palkka, miesten työt ja naisten työt ja miesten suhtautuminen naisiin. Työpaikkahuumorin karsin pois, kun esitelmä oli liian pitkä, ja kollegan esitelmä käsitteli juuri sitä. Näitä samoja aiheita, mutta ehkä vähän laajemmin ja – onneksi – omalla äidinkielellä käsittelen historiantutkimuksen päivien paperissani lokakuun lopussa.

Työryhmän ja oman esitelmän onnistumisen lisäksi minulle jäi Tampereesta hyvä mieli monien kivojen tapaamisten vuoksi. Parin tamperelaisen tohtorikoulutettavan kanssa minulla oli Työväenmuseo Werstaan iltabileissä välillä niin hauskaa, etten varmaan ikinä olen nauranut niin makeasti konferenssijuhlissa. Muitakin hyviä tapaamisia oli, sellaisia joissa aiemmin vain niminä tiedetyille ihmisille sai kasvot, yksi vähemmänkin hyvä, jollainen aina pitää olla joukossa, ja yksi linkki entiseen turku-elämäänikin tuli vastaan. Lisäksi täten olen ensimmäistä kertaa kertonut väitöskirjani aiheesta ruotsiksi – vau! Pieleenhän minun ruotsini aina menee, mutta ihanan kärsivällisesti nämä kaksi naapurimaan kokenutta, iäkkäämpää kollegaa suhtautuivat meidän takeltelevaan ruotsiimme.

En osallistunut kuin omaan sessioon ja kaksiin iltajuhliin, sillä suurin osa konferenssin sisällöstä ei oikeastaan liity omaan tutkimukseeni. Koska muutenkin on tässä ollut ajasta puutetta, en lähtenyt koko viikoksi reissuun, vaan vietin Tampereella vain yhden kokonaisen päivän. Majoituin ystäväpariskunnan luona, ja Papu sai olla mukana – siskon lisäksi ainoa kyläpaikka, jonne tähän mennessä olen voinut ottaa kissan mukaan. Se oli mukavaa, ja Papu tuntui tykkäävän Tampereesta. Se sai jopa vähän maatuntumaa kaupunkiin, kun matkalla majapaikkaan Papun kuljetushäkin ovi tipahti paikoiltaan ja äkkiä kissani juoksenteleekin edelläni nurmikolla… Säikähdin aika tavalla, mutta Papu taisi säikähtää itse enemmän, sillä se maukui vain ja antoi heti kiinni.

Lisäksi tutustuin Tampereeseen aivan uudella tavalla, näin uusia paikkoja ja ihastuin kovasti kaupunkiin. Minut vietiin muun muassa suloiseen kahvilaan juomaan Tammerkoski-teetä, ja sitä ennen ihanaan vintagekauppaan, jossa minusta lähinnä irtosi pientä ininää kaiken sen kauniin keskellä.

Huomaa tekstin pulppuamisesta, että tosiaan pidin tästä konferenssista. 😀

Advertisements