Vanhempieni matkailuauto pakattiin torstaina täyteen kukkamekkoja ja korkokenkiä, kun minä ja kaksi ystävääni suunnistimme Etelä-Savoon lomalle. Kyseessä oli pitkään suunniteltu road trip, joka oli minun kesälomani. Prahaa lukuunottamatta kun en ole päässyt kesällä irti työnteosta (ja sekin oli työmatka). Ilman kahta matkaseuralaistani olisin varmaan perunut tämänkin reissun, mutta onneksi se ei tullut kysymykseenkään, ainakaan työkiireisiin vetoamalla.

Ajoimme Jyväskylästä vanhempieni luokse maalle, jätimme Papun sinne lomailemaan ja harjoittelimme vähän matkailuautolla ajamista. Kun se todettiin yllättävän helpoksi, matka alkoi hyvässä tunnemassa. Menomatkalla Kangasniemi – Mikkeli – Sulkava – Savonlinna pysähdyimme usein, ja saavuimme illalla väsyineinä mutta tyytyväisinä Vuohimäen leirintäalueelle.

Perjantaina lähdimme hitaasti ja rauhassa liikkeelle helteiseen päivään. Ajoimme Metsämuseo Lustoon, jossa meitä odotti oma paikallisoppaamme, Lustossa jo yli puoli vuotta töissä ollut opiskelukaverimme. Luulin, että pyörähtäisimme Lustossa kohtalaisen nopeasti ja vähän kuin viran puolesta, mutta museossa vierähti yli kaksi tuntia kuin siivillä. Ihanan toiminnallinen, kaunis, ja yleisönsä ottava museo! Pääsin kaatamaan kuusia simulaattorilla ja nostelemaan palikoita sellaisella, öh, koneella jonka nimeä en tiedä, sellainen jossa on pihdit ja silleen (anteeksi). Meillä oli kukkamekoissamme varsin viihtyisä ja kiva vierailu Lustossa.

Luston jälkeen ajoimme taidekeskus Retrettiin, jossa söimme buffétlounaan ja kiersimme sen jälkeen näyttelyn. En ollut ennen käynyt Retretissäkään, joten olin varsin vaikuttunut museon luolastosta. Luulin meneväni katsomaan Helene Schjerfbeck ja taiteilijasisaret -näyttelyä ja kuvittelin, etteivät muut samaan aikaan esillä olleet näyttelyt kiinnosta minua lainkaan. Kävikin varsin toisin: jo matkan aloittanut Pekka Kauhasen veistokset jäivät mieleen, mutta kaikkein eniten minua puhutteli  Pekka Luukkolan valokuvanäyttely Maan varjossa. Vettä, tulta ja kalliota yhdistelevät valokuvat, niiden yhtäaikainen liike ja pysähtyneisyys, ikiaikaisuus ja modernius hiljensivät minut varsin tehokkaasti. Valokuvanäyttely sopi Retretin luolaan upeasti, ja ympäristö korosti teosten hurjan voimakasta tunnelmaa.

Luukkolan valokuvien sydämeen jättämä kipu rinnassa jatkoin matkaani Schjerfbeck ja sisaret -näyttelyyn. Eniten ennalta odottamani osuus oli kuin kuivaa leipää suussa edellisten valokuvien jälkeen. Perinteisiä öljyväritauluja valkealla seinällä rivissä – osa tuttuja, osa vieraampia, kaikki samannäköisiä. Jossain muussa tilanteessa olisin varmasti nauttinut tästä näyttelystä kovastikin, nyt se ei väräyttänyt mitään kieltä minussa.

Paikallisoppaamme vei meidät Retretin jälkeen vielä Punkaharjun vesitorniin, jossa saimme ihailla kansallismaisemaa. Etelä-Savon järvialueella on kaunista, enkä ihmettele, että kaverimme on viihtynyt jo pitkään Punkaharjulla – myös talvella.

Lauantaina kävimme vielä Olavinlinnassa, jossa olen aiemmin vieraillut vain oopperassa. Tänä(kin) kesänä oopperat jäivät valitettavasti väliin, mutta ehkä se oli hyväkin: jos olisin mennyt oopperaan, olisin tuskin suunnannut lomalla auton nokkaa Savonlinnaan, ja olisin menettänyt paljon. Olavinlinnasta täytyy sanoa, että vaikka opastettu kierros oli ihan kiva ja sen kanssa pääsin esimerkiksi linnan torniin, niin vaisumpi olo minulle jäi tästä linnasta kuin vaikkapa Turun tai Hämeenlinnan linnoista.

Ulkoapäin Olavinlinna sen sijaan voittaa mennen tullen muut Suomen keskiaikaiset linnat, minun mielestäni. Kalliosaari vain on niin jylhän komea.

Romantikko minussa pääsee aina valloilleen kauniiden maisemien edessä, ja niitä Etelä-Savossa tosiaankin riittää. Kaikki ne järvet, vihreät metsät (vaikkakin paikoitellen hurjan pahasti myrskyn pahoinpitelemät), mäet ja mutkat – pelkästään katseleminen levähdytti sydäntä ja sielua. Yksi matkan parhaista hetkistä oli aamu-uinti, jolloin leirintäalueen rannassa oli vielä hiljaista. Kanssani järvessä oli vähän aikaa vain joutsenpariskunta – voi, joutsenia! Sen aamuhetki oli varsin voimauttava, samoin kuin ilta-uinti saman iltana, kun oli jo hämärämpää, ja järven pinta aivan peilityyni. Miten voikin olla niin kaunista…

Loma teki hyvää, mutta valitettavasti se loppui. Ajoimme kotiin Juvan kautta. Matkailuauto osoitti kätevyytensä erityisesti, kun paluumatkalla pysähdyimme pari kertaa uimaan. Kaikki tarvittava on aina mukana, eikä paikkaa vaatteiden vaihdolle tarvitse etsiä. Parkkeeraamisessa se on hankala (tai minä kuskina olin kömpelö), ja polttoainetta se kuluttaa mahdottomasti, mutta muuten oikein kiva tapa matkustaa. Tuollainen pieni matkailuauto sopi kolmelle hengelle oikein hyvin!

Myös Morre on matkustanut tänä kesänä lomalle Etelä-Savoon. Hänellä on vähän toisenlainen näkökulma samaan alueeseen, joten lukekaa ihmeessä matkakertomusta (osa 1 ja osa 2, kolmaskin varmasti tulossa).

Advertisements