Heinäkuun kirjaseikkailuni eli luetuista kirjoista raportoiminen laahaa taas jäljessä kuin… Noh, en edes tiedä mikä, mutta kirjoittamattomien kirjojen pino on taas valitettavan korkea. Jotenkin ei ole viime päivinä ollut innostusta näin vakavamieliseen kirjoittamiseen, tai jotain. Seliseli.

Mutta luettu on, ja monipuolista taas. Prahasta paluun jälkeen viihdytin itseäni pitkästä aikaa Terry Pratchettilla. Luulin kirjakaupan tarjouskorin äärellä, että Elävää musiikkia (Soul Music, 1994, suom. ? Pokkarina 2. painos 2010) olisi ennestään lukematon Kiekkomaailma-kirja, mutta jossain 30 sivun kohdalla tajusin lukeneeni sen ennenkin. Eipä se kyllä oikeastaan haitannut, sillä Kiekkomaailmat kestävät kyllä useita lukukertoja. Hyvä vain, että tulee kerrattua!

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, tällä kertaa kyse on musiikista. Koko Kiekkomaailma aina Näkymättömän yliopiston velhoja myöten menee sekaisin ilmiöstä nimeltä kivikova musiikki. Asiaan sotkeutuu erityisesti bardi Imp, jossa on jotain haltiamaista (elvish, mahdoton käännettävä, totesi suomentaja) sekä Kuoleman järkevä tyttärentytär Susan, joka joutuu sijaistamaan isoisäänsä, kun tämä yrittää unohtaa.

Jotenkin minä toivoisin, että mahdollisimman moni lähistöllä lukisi Pratchettia, koska minuun hänen huumorinsa uppoaa niin hyvin ja pidän näistä kirjoista niin kovasti. Silti minulla on aina vaikeuksia kirjoittaa Kiekkomaailmasta. Lukekaa itse, olen tänään lyhytsanainen. 🙂

Mainokset