Käsityöt jos mitkä antavat hyvää mieltä. Viime viikonloppuna tavoite oli levätä ja rentoutua, ja mikäs sen paremmin teki kuin käynti kangaskaupassa. Hommasin kaavat ja aloitin ompeluksen, ja tänään muistin hakea vetoketjunkin ja tadaa – minulla on uusi mekko! Vähän itse tehdyn näköinen, mutta saa ollakin, kun olen aika aloittelija vielä ompelemisessa. Mutta tyytyväinen olen itseeni ja siihen, että sain kerrankin jotain valmiiksi asti.

Aikaisemmin kesällä tein pellavakankaisen tunikan, ja sekin onnistui muuten kivasti, mutta käytössä huomasin tehneeni yhden amatöörivirheen leikkausvaiheessa. Virhe aiheuttaa nyt sen, että tunika roikkuu henkarissa ja odottaa jotain. En vielä tiedä mitä, ehkä ratkojaa. Mutta opin virheestäni, enkä tehnyt sitä nyt enää tässä mekossa, ja siinä yksi syy tyytyväisyyteni. Harvoin teen samaa virhettä kahdesti muillakaan elämän osa-alueilla (joskus, mutta ei niistä kerroista nyt), ja oli hyvä että opin kantapään kautta. Mielessä on jo visio toisestakin mekosta, ja jos löydän aikaa ja energiaa, voisin kokeilla sitäkin. Kaavoja minulla ei vielä ole, mutta ystävän vinkkien avulla voisin kokeilla tehdä sellaiset itse, ehkä.

En ole mestariompelija, eikä minusta sellaista tulekaan. Ompelun, aivan kuten neulomisen, virkkaamisen ja huovuttamisenkin, tarkoitus on saada jotain konkreettista aikaan. Saada jotain vastapainoa työlle, ja käyttää jotain muutakin osa-aluetta aivoista. Antaa toisenlaista iloa elämään.

Toistaiseksi käsityöt ovat toimineet harrastuksena kieltenopiskelua paremmin. Silti olen taas unohtamaisillani, miten lyhyt pinna minulla on kieltentunneilla, ja haaveilen taas jostain kansalaisopiston kielikurssista – saksan herätteleminen takaraivon pohjalta tuntuisi juuri nyt parhaalta ajatukselta. Toisaalta, jokin lyhyt kädentaitojen kurssi voisi olla kans kiva syksyllä: jotain hopealankajuttua, tai lisää huovutusta, tai jotain ihanmitävaan.

Odotan kansalaisopiston ensi talven ohjelmaa jo kovasti.

Advertisements