Yle Areena ja HBO ovat yhdessä tehneet kesästäni himpun verran laadukkaampaa. Ei, en ole katsonut True Bloodia, vaikka kaikki sarjaa hehkuttavatkin. Vampyyriteema ei tunnu omalta jutultani, ja jos aivan rehellinen olen, niin liiallinen hehkutuskin saattaa pitää minut kaukana (niin lapsellista kuin se onkin). Tartun siihen sitten myöhemmin joskus, kun kaikki lakkaavat keuhkoamasta niin kovasti.

Sen sijaan olen katsonut kahta muuta HBO:n laatusarjaa. Keväämmällä tuli ensin John Adams, joka oli hienosti näytelty ja ohjattu, mutta ennen kaikkea upeasti kuvattu sarja. Uudestaan ja uudestaan kameramies onnistui yllättämään, ja kuvakulmilla ja viipyvillä seisautuksilla kerrottiin tarinaa myöskin, luotiin tunnelmaa. Pääosien esittäjät Paul Giamatti ja Laura Linney olivat myös erinomaisen hyviä tässä Yhdysvaltojen itsenäistymisen aikaan sijoittuvassa sarjassa.

En nähnyt kuin kolme tai neljä jaksoa John Adamsista, mutta se ei haitannut juonen kannalta, kun jaksot olivat itsenäisiä kokonaisuuksiaan. Samalla tavalla helppoa katsottavaa on myös Naisten etsivätoimisto nro 1. Etsivätoimiston Botswanaan perustavasta Mma Ramotswesta kertova sarja perustuu maailmankuuluihin Alexander McCall Smithin romaaneihin. Kirjoissa ja sarjassa on hyvä tunnelma, paljon värejä ja Afrikka, joka on jotain muuta kuin nälkää, sotaa, kuolemaa ja siirtomaavaltaa. Afrikka ja afrikkalaisuus ovat hyviä asioita.

Eräs työkaveri luonnehti tänään Mma Ramotswea jotenkin liian helpoksi ja hyväntuuliseksi omaan makuunsa. ”Kun siinä aina käy hyvin ja on onnellinen loppukin.” Minua hyväntuulisuus, lempeys ja hyvään pyrkiminen ei haittaa, päin vastoin. Lisäksi olen lumoutunut Mma Ramotswen mekoista, sihteeri Mma Makutsin neuleista ja terävästä konekirjoituksesta sekä autokorjaamon omistajan JLB Matekonin lempeästä katseesta.

Naisten etsivätoimisto nro 1:sta on mennyt vasta kolme jaksoa, joista kaksi on vielä netissä katsottavana.

Kuvat lainasin täältä ja täältä.

Mainokset