Viimeinkin, voi viimeinkin näistä jatkuvista arkistoreissuista tulee loppu! Tänään luin viimeiset v-kirjani aineistona toimivat materiaalit Kansanrunousarkistossa. Kaksi vuotta jatkunut ramppaaminen pääkaupungissa aineistojen perässä on nyt päätöksessä, ja eräs vaihe v-kirjassa on valmis. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, sillä muistelukerrontaa työstä löytyy kyllä enemmän kuin tarpeeksi – ja siinä on juuri se juju: sitä on enemmän kuin tarvitsen, ja nyt rajaukseni tuli tässä vastaan.

Vanha kalenterini on työhuoneella, joten en voi juuri nyt laskea, montako työkuukautta arkistokäynneistäni yhteensä kertyy. Lasken sen kyllä, kunhan ehdin. Aloitin aineistonkeruun Museoviraston keruuarkistosta, josta ensimmäinen maininta blogissa taitaa olla vasta heinäkuulta 2008, vaikka luulisin kyllä kirjoittaneeni jo aikaisemmin… Sen jälkeen arkistovikinää on riittänyt, aina silloin tällöin.Työ arkistoissa on ristiriitaista: yhtä aikaa puuduttavaa ja hurjan mielenkiintoista. Keruukyselyjen vastauksia, ihmisten omaelämäkertoja ja kuvauksia työstään, perheestään ja elämästään lukisi vaikka ammatikseen (heh, enkö sitten lue?), mutta varsinainen työ eli oman tutkimuksen aineistojen kaivaminen on mekaanisuudessaan väsyttävää.

Keruuarkistosta on peräisin laajin aineistokokonaisuuteni, ja siellä istuin vaikka kuinka kauan. Sitten jatkoin matkaa Työväen Arkistoon. Sen jälkeen aineistonkeruussa oli pidempi tauko, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja tutustuin Kansan Arkiston ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä nyt keväällä Kansanrunousarkiston materiaaleihin. Nyt minulla on koossa 287 sivua naisten muistelukerrontaa työstä. Tänään samassa junassa ollut professori omalta laitokselta kiteytti tilanteen: ”Enää vain vähän analyysia, niin sehän on sitten siinä! Hienoa!”

Tietenkään se ei mene niin, ei analyysia noin vain jostain tempaista, ja voisin tietysti alkaa kertoa muista tutkimusmateriaaleistani joita en ole vielä vilkaissutkaan. Enpä silti taida nyt ajatella sitä, sillä kaikesta huolimatta juuri nyt on hyvä ja jotain saavuttanut olo. V-kirjan tekemisessä on niin kovin vaikea huomata konkreettisia edistymisiä, joten aineistonkeruun päättymistä kannattaa kyllä ilman muuta pitää jonkinlaisena merkkipaaluna.

Taidan juhlistaa tätä vaikka kaatumalla väsymyksestä sänkyyn luvattoman aikaisin.

Mainokset