Kevyiden alkuhitauksien ja -vaikeuksien jälkeen sain viimeinkin Muikkusen talviteloilta tänään. Jotenkin sitä aina talven aikana unohtaa, miten kevyesti, helposti ja nopeasti pyörällä pääseekään joka paikkaan.

Kuten ehkä olen ennenkin hehkuttanut, tämä kaupunki on kuin tehty pyöräilijöitä ajatellen. Aivan ydinkeskustaa lukuunottamatta pyörällä pääsee joka paikkaan helposti ja hyvin. Pyörätiet ovat pääosin erittäin hyvässä kunnossa ja turvalliset ajaa.

Tänään pyöräilin toiselle puolelle kaupunkia tapamaan kummityttöäni. Asuinalue on minulle hyvin vierasta aluetta, sillä en ole koskaan asunut siellä suunnalla. Tyttönen muutti perheineen nykyiseen kotiinsa talvella, joten olin käynyt tuossa kaupunginosassa tähän asti vain bussilla. Bussimatka muuten kestää sinne(kin) pidempään kuin pyöräreitti, vaikka samalla linjalla pääseekin ovelta ovelle.

Ajomatka sinne on tosi kiva. Saa ajella muun muassa järven rantaa, ja matka on mukavasti vaihteleva: ei yhtään isoa mäkeä ennen kuin juuri ennen omaa kotiovea, vaan lieviä nousuja ja laskuja. Ei tarvitse ajaa minkään ison tien laitaa, vaan pyörätiet pujottelevat sopivasti teiden ali, ja tosiaan jonkin matkaa ihan Tuomiojärven rantaraittia.

Muikkunen heräsi talviuniltaan oikein sujuvasti ja hyvässä kunnossa. Ei mitään odottamiani rähinöitä tai kitisemistä – pyörä toimi hienosti. Huomenna satulalihakseni huomauttavat heränneensä myös talviteloilta, ja ne taatusti valittavat, kehvatsu.

Ajaessa tuli tosi keväinen olo. Aamulla näin myös jo silmuja puissa, ja vaikka se vaaleanvihreä vaihe keväästä on vasta tulossa, on tässä ruskeassa, pölyisessä vaiheessakin oma ihana viehätyksensä. Vähintäänkin onnea ja iloa toivat nuo kaikkein iloisimmat kukat, jotka viimeistään tuovat kevään tullessaan.

Tilda on ollut huhtikuisella retkellä myös, ja hänen postauksessaan tuoksuu, näkyy ja melkein tuntuukin tuulena tämä kevään vaihe juuri parhaimmillaan.

Mainokset