Pääsiäislomani kirjaseikkailu oli ystävän suositus ja talvella tehty löytö kirpparilta. Amerikkalainen Robert Penn Warren sai Pulizer palkinnon sekä runoista että romaanista. Romaanista se tuli ensin, vuonna 1947, ja kyseessä oli nimenomaan Kaikki kuninkaan miehet (All the King’s Men, 1946, suom. 1976?).

Kaikki kuninkaan miehet kertoo Willie Starkista, etelävaltiolaisesta poliitikosta 1920- ja 1930-luvuilla. Sitä pidetään politiikan rumuudesta kertovan romaanin klassikona, ja kieltämättä se kuvaa korruptiota ja poliittista peliä hienosti: miten Willie yrittää olla hyvä, mutta on lopulta kuin kaikki muutkin. Mutta, kuten kertoja toteaa, Willie Starkin tarina on myös Jack Burdenin tarina ja toisin päin. Jack Burden on toimittaja, josta tulee kuvernööri Starkin oikea käsi, ja Burden on tarinan kertoja ja kokija. Vaikka Jack periaatteessa kertoo Willie Starkin noususta ja tuhosta, kertoo hän kuitenkin eniten itsestään ja Starkin uran kanssa yhteen kietoutuneesta elämästään.

Kirjan takakansi on suorastaan huvittavaa ylistyslaulua ja varsin täynnä rönsyäviä adjektiiveja. Myös kansien sisältä löytyy rönsyjä, sillä romaani on aivan liian pitkä. Warren olisi tosiaan voinut toteuttaa ”kill your darlings” -periaatetta ja poistaa edes osan kirjan syvistä ja eksyttävistä sivupoluisa tyyliin ”silloin siinä kävellessäni ajattelin kuinka kävelimme silloin kerran siellä ja siellä ja se muistutti minua siitä ja tästä ja tuosta”. Romaani on pitkä, mutta myös syvä kuin mustin joki – monta kertaa oli pysähdyttävä ja luettava uudestaan, mitä Warren oikein sanoi.

…sillä rakkaus muokkaa ihmisen aivan uuteen uskoon. Hän joka rakastaa sinua on kahmaissut sinut ihmiskunnan suuresta muodottomasta savipaakusta antaakseen sinulle muodon, ja tuo poloinen savimöykky joka olet sinä haluaa saada selville millaiseksi se on muotoutunut. Mutta rakastaessasi jotakuta sinä tulet samalla todelliseksi, lakkaat olemasta osa muodottomasta savikunnasta ja sinuun asettuu elämän henki ja sinä kohoat lentoon. Sinä siis luot itsesi luomalla jonkun toisen, joka kuitenkin on myös luonut sinut, kahmaissut sinut erilleen suuresta savipaakusta. Sinulla on siis kaksi minää, se jonka itse luot rakastamalla ja sen jonka rakastettusi luo rakastamalla sinua. Mitä kauempana nuo kaksi minääsi ovat toisistaan, sitä pahemmin maailma hankaa ja kitisee akseliaan vasten. Mutta jos rakastat ja sinua rakastetaan täydestä sydämestä, näiden kahden minäsi välillä ei ole mitään eroa eikä juopaa. Silloin ne yhtyvät täydellisesti, silloin ne sulautuvat täydellisesti toisiinsa, niin kuin stereoskoopissa joka saa kaksi kortilla näkyvää kuvaa täydellisesti kohdistetuksi.

Jack Burden on opiskellut historiaa ja tehnyt väitöskirjansa lähes valmiiksi, ennen kuin vain eräänä päivänä jätti käsikirjoitusliuskat pöydälleen ja marssi tiehensä. Minä tietysti hymistelin innoissani hänen lukuisille kommenteilleen historiasta ja historian tutkijoista.

Ja me historian tutkijat opimme aina, että ihminen on hyvin monimutkainen vekotin ja etteivät ihmiset ole hyviä tai pahoja vaan hyviä ja pahoja ja että hyvä aiheutuu pahasta ja paha aiheutuu hyvästä, ja piru perii viimeisen vihtahousun.

Willie Starkin ja Jack Burdenin elämät kietoutuvat toisiinsa muiden ihmisten kautta. Jackin lapsuudenystävät Adam ja Anne Stanton ovat aluksi vain Jackin elämän henkilöitä, mutta siirtyvät Willie Starkin vaikutuspiiriin osittain Jackin itsensä välityksellä. Jackin lapsuuden isähahmo (ja juonen edetessä paljon enemmän merkitystä saava) tuomari Irwin on Starkin vastustaja, ja Jack joutuu toimimaan häntä vastaan varsin suurin seurauksin.

Kaikki kuninkaan miehet ei ole mikään kevyt iltapala, niin paljon sanomista Robert Penn Warrenilla kirjassaan on. Se oli silti minusta hyvä kirja, kunhan totuin rönsyihin ja sivupolkujen kautta etenevään kirjoitustapaan. Kirja on filmattu useaan kertaan (ainakin 1949 ja 2006). Juuri nyt tuntuu siltä, etten halua nähdä yhtäkään noista versioista, sillä minun on vaikea uskoa että filmille voisi tallentaa murto-osaakaan Jack Burdenin tarinasta. Willie Starkin tarinan, ehkä, mutta Jackin pohdinnat ja syvät itseanalyysit ja aika vahvat elämänvaiheet olisi varmaaan pakko käsikirjoittaa tasaisiksi, ja siinä menetettäisiinkin sitten elokuvan varsinainen sisältö.

Ehkä myöhemmin, kun kirjan tunnelma on haihtunut mielestä, voisin katsoa vaikkapa sen vuoden 2006 version, jossa Sean Penn esittää Willie Starkia, Jude Law Jack Burdenia, Mark Ruffalo Adam Stantonia ja Kate Winslet Anne Stantonia. Hyviä näyttelijöitä ainakin, vaikka olekin vähän epäuskoinen, että toteutus voisi olla onnistunut.

Mainokset