Ilmeisesti Suomessa syntyi viime vuonna vauvoja enemmän kuin pitkään aikaan. Ja sama tahti jatkuu edelleen. Ainakin minusta tuntuu siltä, että lapsia on joka suunnassa, tai sitten ne vain tuntuvat ajautuvan lähipiiriini entistä useammin. Tai ehkä niitä on aina ollut lähistölläkin paljon, mutta nyt vain kiinnitän asiaan huomiota. Ehkä minä vain olen tietyssä iässä – tai siis en minä, vaan ystävät ja tuttavat! 🙂

Ne viime vuonna syntyneet ovat tietty vielä ihan vauvoja, joilla kuola valuu ja hampaita tehdään, tai ehkä niitä vasta suunnitellaan. On Seppo, jolla on kirkkaan siniset silmät; on Väinö, jonka vanhemmat ovat kanadalaisia; on helsinkiläinen pikkulintunen – ja kaiken kruununa kummityttöni, joka tosin on jo kasvanut vauvaiästä yli.

Uusia vauvauutisia tuntuu tulevan jatkuvasti, joten vauvabuumi ei todellakaan ole loppunut vuoteen 2009. Lähistölleni on muun muassa tulossa kaksoset, ja pääsiäislomalla kuulin eräästä yllättävästä, melko läheisestä vauvasta, ja sitten korviin kantautui huhu eräästä vähän etäisemmästä tutusta, joka myös lisääntyy lähiaikoina.

Pelottavaa kyllä, olen hämmästyttävän heikko vauvojen edessä. Heissä on jotain ylivoimaisen suloista, huolimatta kuolaamisen määrästä. Siispä olen iloinen tästä vauvabuumista, joka mahdollistaa sen, että saan nähdä kääröjä ja sylitellä niitä hyvinä hetkinä – ja parkumisen tullessa ojentaa takaisin vanhemmilleen, onneksi.

Kuulostan varmaan kamalan tätimäiseltä, mutta yhä vielä jokainen vauvauutinen saa minut itkemään ilosta. Silmät kostuu vähän vieraammankin perheen ollessa kyseessä, ja onneksi ette nähneet parkuani silloin pitkäperjantaina, kun kuulin erään perheen yllätysuutiset. Jokainen vauva on pieni ihme, ja vaikka itse en olekaan vielä sinne asti elämässäni ehtinyt, tiedän kyllä, ettei niitä tehdä plop-plop -äänellä kuin plussapalloja konsanaan. Jokainen lapsi on saatu, ei tehty.

Jokainen lähistölläni oleva vauva on erinomaisen hyvä syy olla iloinen, ja arvostaa elämää ja tätä kaikkea.

Advertisements