Hiihtäminen, se on silkkaa hyvyyttä.

Mikään muu kokeilemani urheilulaji ei tunnu minusta niin hyvältä kuin hiihto. Ei juoksu, uinti, kävely sauvoilla tai ilman, pyöräily, luistelu tai mikään. Hiihto tuntuu ihan erilaiselta, liikkuu aivan eri asteikossa kuin mikään muu laji minulle. Jos olisi pakko harrastaa jotain lajia enemmän kuin nyt teen, haluaisin hiihtää.

Tänään hiihdin ensimmäistä kertaa tänä talvena. Jyväsjärven latu on toistaiseksi melko pehmeäpohjainen ja vain yksikaistainen, enemmänkin ehkä vain kaksi suksenmentävää uraa lumessa kuin mitään muuta. Mutta hyvin se kelpasi. Lumi oli silkkaa silkkiä, pehmeää ja siloista. Lumen tuntu suksen alla on ihan oma pehmeyden lajinsa.

Olin Pikkutytön kanssa uimassa eilen, ja kun ensimmäiset vedot tänään lähtivät suksilla, tunsin lihasten vähän voihkaisevan. Sitä kesti kuitenkin vain muutaman ensimmäisen hetken ennen kuin latu vei mukanaan. En ole mikään tekniikkamestari, eikä kuntoni ole kovin hyvä. Hiihdän perinteistä melko hitaasti, mutta tasaisella rytmillä. Minusta on joka kerta yhtä ihmeellistä, miten sujuvaa liikkuminen suksilla on, vaikka lihasvoimaa ei tarvitse juurikaan. Kyse on vain rytmin löytämisestä. Se onnistuu tietenkin parhaiten järven jäällä hiihtäessä, kun ylä- ja alamäet eivät ikävästi sekoita hyvää menoa. Meno tuntuu kevyeltä, ja suoritus alkaa tuntua väsymyksenä vasta jonkin ajan kuluttua, esimerkiksi niin kuin nyt 7 tuntia hiihtolenkin jälkeen.

Enkä edes hiihtänyt kuin 6,6 km, ja väsyttää silti ihan hulluna. Muutaman päivän kuluttua olen lähdössä hiihtolomalle Ylläkselle, ja suunnitelmani oli hiihtää aika paljon pidempiä päivälenkkejä. Saa nähdä, pystynkö sitten kuitenkaan mihinkään… Ehkä kyllä, jos maltan olla vielä hitaampi kuin normaalisti. Toisaalta siellä on todennäköisesti myös paremmat ladut.

Sellaisessa hiihtämisessä niin kuin tänään on mahtavaa myös se, että olen niin täydellisen yksin. Olihan ladulla muitakin, mutta hiihto, niin kuin uintikin, on kuitenkin vain minun oma juttuni. On se ihan kivaa hyvässä seurassakin, mutta rytmi on helpointa löytää yksin, ja toisaalta olen selitysvelvollinen vain itselleni, jos hidastan tai nopeutan välillä – tai pysähdyn niistämään nenän. Tai jos väsyn. Luonnon äänien kuunteleminen tai maisemien katseleminen ei ensimmäisenä tule mieleen, kun hiihtää keskellä kaupunkia sijaitsevan järven jäällä. Seuraavalla kerralla otankin mukaan mp3-soittimen.

Huolimatta ylistyksestäni en ole mikään erityinen aktiivihiihtäjä. Olen siitä tyypillinen suomalainen, että sain hiihdosta överit kouluaikana. Vuosikaudet sukset olivat käyttämättöminä myös siksi, että asuin talvet Turussa, missä hiihtäminen ei jotenkin vain tullut ensimmäisenä mieleen. Jyväskylään paluumuutettuani hiihtokärpänen on purrut uudelleen, mutta vähitellen. Viime talvena löysin hiihtämisestä uudelleen iloa. Se johtui varmasti osittain siitä, että halu lähteä ladulle nousi minusta itsestäni, ei kenenkään painostuksesta. Ärsyynnyn heti, jos joku tuputtaa jotain liikuntaa minulle liikaa, ja se oli osittain syynä siihen, että ensimmäisenä Jyväskylässä vietettynä talvena sukset pysyivät paketissa. Tämän kaupungin ilmapiiri on minusta kuitenkin talviurheiluun kannustava, ja viime talvena toin sukset maalta kaupunkiin. Huolimatta siitä, että kyseessä on lempilajini, hiihdän vain muutaman kerran talvessa. Se ei johdu mistään muusta kuin laiskuudesta ja yleisestä liikunnattomuudestani.

Sukseni ovat kymmenen vuotta vanhat, kuluneet Peltoset, joissa ei voitelua ole uusittu jotakuinkin siihen kymmeneen vuoteen. Sauvoissa on edelleen hintalappu: 25 markkaa. Kun välineillä kuitenkin suksii ihan hyvin, en ole kaivannut uusia. Tekstiilipuolella sen sijaan olen tämän talven alennusmyynneillä innostunut hifistelemään, ja hiihtoasuni on nykyään varsin tekninen. Kun tänään ihmettelin ja ihastelin teknisten vaatteiden hyvyyttä ja etua urheillessa, tuli mieleeni myös, että hiihtäminenhän voisi olla vielä kivempaa, jos sukseni olisivat paremmat. Jännää! Mutta koska hiihdän kuitenkin vain muutaman kerran talvessa, en näe järkeä kovin huippukamoihin satsaamisessa. Jos hiihtolomasta (eli lomasta, joka vietetään hiihtäen) tulee jokatalvinen tapa, voin harkita suksien uusimista, mutta toistaiseksi vanhat ovat ihan riittävät.

On vaikea kuvailla, miksi hiihtäminen on minusta niin mukavaa. Ehkä asiaa ei kannatakaan ylianalysoida, kun nyt kerran kuitenkin on jokin laji, josta jopa niin liikuntakranttu niin kuin minä sattuu pitämään. Antaa mennä vain, suihsuih sanovat suksenkärjet.

Mainokset