Kylläpä viihdyin tämän kirjan ääressä! Voin rehellisesti sanoa lukeneeni Diane Setterfieldin romaania Kolmastoista kertomus (The Thirteenth Tale, 2006, suom. 2007) innokkaasti ensimmäiseltä sivulta viimeiselle miettimättä kertaakaan, että onpa pitkästi vielä jäljellä. Oikeastaan päin vastoin: jossain vaiheessa lukemista huomasin, että sivuja on kovin vähän jäljellä, mutta minusta aika moni asia oli vielä selvittämättä ja mietin, että kirjailija on jättänyt ratkaisuja ihan loppuun. Niin kuin onkin.

Kolmastoista kertomus on taas yksi sellainen kirja, jossa tavallaan aika röyhkeästikin kosiskellaan kirjojen ystäviä asettamalla päähenkilöksi kirjaharrastaja tai -ammattilainen ja viittaamalla ahkerasti kirjallisuuden helmiin. Romaanin alku toi mieleeni Cornelia Funken Musteloitsun, sillä molemmissa päähenkilönä on kirjoja rakastava tyttö (tai tässä kyllä aikuinen nainen), jonka rakkaus kirjoihin on lähtöisin isältä. Kummassakin romaanissa isä työskentelee kirjojen parissa: Musteloitsussa isä on kirjansitoja, tässä antikvariaatin pitäjä. Molemmissa tarinoissa äiti on ainakin alkukuvassa varsin etäinen, kaukainen hahmo. Vastaavia isä-tytär -pareja on varmasti muitakin kirjallisuudessa. Minusta on mielenkiintoista, että isän ja tyttären suhteeseen tuntuu olevan helpompaa asettaa kirjallisuus kuin äidin ja tyttären tai äidin ja pojan suhteeseen. Miksei tytär voisi oppia rakkautta kirjoihin äidiltään? Muistatteko, onko tällaisia esimerkkejä lukemissanne kirjoissa? Uskon että on, mutta en vain saa päähäni nyt yhtään.

Taas mentiin sivuraiteille niin että römisi, mutta mikäs mennessä. Kolmastoista kertomus on Setterfieldin esikoisromaani, ja oli heti ilmestyttyään valtava menestys. HS:n lukupiirissä Kirsi Piha kuvaa sitä ”danbrownilaiseksi spektaakkeliksi”. Toivottavasti Setterfield ei kuitenkaan toista esikoisensa tarinaa tulevissa kirjoissaan danbrownilaiseen tapaan…

Setterfield kirjoittaa kerrassaan taitavasti ja viihdyttävästi. Tarinassa riittää juonta ja koukkuja, enkä todellakaan arvannut ihan kaikkia käänteitä. Setterfield yllätti minut jokseenkin monta kertaa kirjan aikana, vaikka osa juonesta olikin tutummalla kaavalla tehty. Hieno romaani!

Ai juoni? Margaret Lea saa kutsun salaperäisen, eristäytyneen kirjailijan Vida Winterin kotiin. Winter haluaa, että Margaret kirjoittaa hänen elämäkertansa. Tähän asti Winter on valehdellut toimittajille sivut tarinoita täyteen, mutta kuolemansa lähestyessä hän haluaa kertoa totuuden. Pelkkä Vida Winterin tarina kartanosta ja kaksosista ei kantaisi, mutta kehyskertomus Margaretista, hänen tarinansa (koska kaikilla ihmisillä on oma tarinansa, kuten Vida Winter sanoi) tekee romaanista ehjän ja mielenkiintoisen. Eri kerronnan tasoilla liikkuminen tuo mieleen Humisevan harjun, mutta Setterfieldin suosikkiromaani on selvästikin Kotiopettajattaren romaani, sen verran usein se mainitaan. Melko usein tulee esiin myös Valkopukuinen nainen, joka on minulle vieras – pitäisi varmaankin tutustua.

Juonesta voitte lukea lisää netistä, jos haluatte, vaikka lämpimästi kyllä suosittelen vain marssimaan kirjastoon ja lainaamaan tämän. Tutut voivat lainata minultakin. Kolmastoista kertomus on laadukas lukuromaani ja hyvää viihdettä, ja sopii siksi erittäin hyvin vaikkapa vapaaseen viikonloppuun tai vaikkapa hiihtolomalle.

Tammi on perustanut kirjalle omat, melko suppeat ja ehkä aavistuksen ylidramaattiset kotisivut. Ne löytyvät täältä.

Mainokset