Pitäisi lähteä jo nukkumaan, mutta en voi juuri nyt mitenkään lähteä koneen äärestä. Hyvä syy siis avata wordpress ja jutella joutavia tänne. Syy tähän jumiutumiseen kehrää sylissäni: Papu hyrisee niin somasti, eikä se ole saanut olla koko päivänä sylissä, joten en raaski millään hätistää sitä vielä liikkeelle! Olkoon tuossa nyt vielä muutaman minuutin, ja sitten kaipaan jo minäkin omaan sänkyyn.

Yleensä Papu jossain vaiheessa iltaa saa hellittelyannoksensa, mutta tänään olen koko illan leiponut kakkua, joka oli monivaiheinen ja monimutkainen ja melko vaikea minun leivontataidoilleni. Jos se onnistuu, saatte huomenna kuvan! Leivontasessio vain alkoi niin typerästi, että harmitti pitkään: leivinjauhetta oli tarvittavasta annoksesta vain kolmannes. Ensimmäistä kertaa jouduin todella siihen tilanteeseen, että lähikaupan puute aiheutti harmia. Pakkasta oli 18 astetta, mikä teki kauppareissusta vielä pidemmän tuntuisen. Reippaasti kävellen minulla meni silti kauppareissuun 35 minuuttia – ei siis ehkä voi puhua ihan lähellä sijaitsevasta kaupasta. Ja kaikki yhden leivinjauheen takia, pöh! Toisaalta, tulipahan tehtyä iltakävely, josta olin jo pakkasen takia vähän luopunut, niin että hyvää se vain teki. Ja kakku tuli tehdyksi yhtä kaikki.

Olen ollut koko päivän hyvällä tuulella. Kahvihuoneessa oli taas niin mainio lounassessio, että hymyilytti pitkään. Sitten iltapäivän päätteeksi skypetettiin pitkään Columbuksen kirjeenvaihtajan kanssa. Edellisestä puhelusta oli jo niin kauan, että tämä oli varsin mukavaa. Huominen päivä tulee myös kulumaan ystävien laatuseurassa – mutta siitä lisää huomenna, jos kaikki hyvin menee ja miksei menisi.

No niin, Papu-pieni, olisikohan aika päästää minut tästä? On se hyvä, että meillä on loppiainen, niin paluu arkeen joululomalta on pehmeämpi: kaksi päivää töitä ja heti vapaapäivä!

Advertisements