Joululoma jatkuu kotimaisilla mieskirjailijoilla, tosin aivan eri tyylilajissa. Harri Tapper on minulle etäisen ihailun kohde, sillä kovin huonosti hänen tuotantoaan tunnen, vaikka syytä olisi tuntea paremmin. Olen lukenut Tapperin taiteilijaveljeksistä kertovan, surunsinisen Vielä kerran kokosin heidät, mutta en muistaakseni muuta. Ja kuitenkin on oman maakunnan ja kaupungin kuuluisa kirjailija, joten on vähän sivistymätöntä olla lukematta… Lisäksi olen nähnyt Harri Tapperin joskus kirjamessuilla ja/tai televisiossa, ja ikävuosistaan huolimatta mies on varsin terävä ja kiinnostava persoona.

Se selityksestä, nyt kuitenkin sain joulukirjastoon tänä vuonna ilmestyneen Keisari ja kääpiöt, joka oli varsin hupaisa historiallinen romaani. Tapperin kirjoitustyyli tuo mieleeni Veikko Huovisen, mutta ei Tapper mikään pikku-Huovinen ole, vaan omanlaisensa tarinaniskijä. Tapper leikkii suomen kielellä niin, että pieniin sanoihin ja yksityiskohtiin tulee palanneeksi uudestaan. Koukut ja hauskuudet syntyvät kielellä leikkimisestä, sanojen rytmistä ja puheenparren vitsikkyydestä. Kaikkiin sellainen ei ehkä uppoa, mutta minä kyllä viihdyin.

Keisari ja kääpiöt rakentuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä käydään läpi Venäjän tsaareja 1700-luvulta 1800-luvun alkuun. Toinen osa kertoo Napoleonista, ja siinä Tapperin ote ehkä hetkittäin herpaantuu, mutta kolmannessa osassa ollaan taas komiikan ytimessä, kun taistellaan Suomen sotaa vuosina 1808 ja 1809.

Tapper kirjoittaa tarinoiden. Luvut ovat välillä hyvinkin lyhyitä ja sisältävät vain yhden juttusen. Suurta dramatiikkaa kirja ei sisällä, ellei sellaiseksi lasketa ruhtinaiden lemmenjuttuja ja tavallisen ihmisen elämänjanoa. Hauskaa ja harmitonta, sanoisin, ja varsin viihdyttävää. Toivottavasti Harri Tapperilla (synt. 1929) on edessään vielä monia tuottoisia kirjailijavuosia.

Keisari ja kääpiöt löytyy myös Ylen Elävästä arkistosta.

Advertisements